On ollut muutama tosi inhottava päivä.
Oon suunnilleen vain maannut sängyssä, kun ei oo vaan pystynyt tekemään yhtään mitään.
Masussa käy jatkuva mylläys: Typy potkii, myllää ja hakkailee. Työntää päätään alaspäin ja voisin sanoa, että tuntuu niin inhottavalta, että ihan pahaa tekee välillä..
Supistukset ovat lähinnä kivuttomia, mutta ei tee mukavaa, kun supistelu alkaa olemaan päivittäistä ja niitä tulee aika useinkin. Oon käyttäny jyväpussia vatsalla, koska se tuntuu vievän tuota alavatsan jomottelua pois, vaikka se tuntuukin vielä johtuvan siitä, että Typy työntää päätään alaspäin.
Ei ole tullut limatulppaa, vuotoja, lapsivettä tai muutakaan, joka voisi ennakoida tulevaa..
Eikä supistuksetkaan ole mitenkään jatkuvia tai säännöllisiä.
Koitan rauhoittua ja ottaa iisisti, niin etten oo tehny mitään ylimääräistä muuta ku maannu ja kattonu tv:tä. Nauttinu rauhasta ja lepäillyt, vielä kun se on ollut mahdollista (ei ole vielä automaattista herätyskelloa, mies on kotona ja lapset touhuaa miehen kanssa ihan mielellään, kun on pitkästä aikaa koko päivän kotona ja keksii tekemistä.. Äiti kun on ollu jo jonkun aikaa tylsää seuraa, kun ei oo jaksanu tehdä oikeestaan mitään..)
Tässä nyt vaan odotellaan ja pidetään jalat ristissä ja toivotaan että päästään ensi vuoteen asti.
En millään tahtoisi synnyttää tähän loppu vuoteen..
Ensi viikolla tapahtuu, se on varmaa!
Palaillaan!
lauantai 29. joulukuuta 2012
perjantai 21. joulukuuta 2012
HYVÄÄ JOULUN AIKAA!
Hipsula hiljenee viettämään rauhallista joulua! Ja ottamaan vastaan uuden vuoden!
Lopeta välillä uurastus ja työ.
Palailen Tammikuussa kertomaan taas kuulumisia!
Peikkoäiti pehmoinen
joulupuuron keitti.
joulupuuron keitti.
Aattoaamu suloinen
lunta maahan heitti.
Pitkä päivä - peikot huokaa
kunnes ilta sarastaa,
suklaaherkut pöytään tuokaa
massut täyteen niillä saa.
Aattoillan odotuksen
lahjakääröt palkitsee,
tonttu kuullut on toivomuksen
pikkupeikot iloitsee.
Ystävä rakas kuule tätä,
tekemättä jotain jätä!
tekemättä jotain jätä!
Näytä kiireelle kieli
ja ota rento mieli.
Muista tähdet ja taika
ja unohda sitten aika.
Joulupukin suuret saappaat jalkaani jos saisin
koko maailman tietystikin heti parantaisin
Ruokaa, rahaa, terveyttä niille minä soisin,
joille täällä tänään onkin käynyt vähän toisin.
Sulle lahjan antaisin mä erityisen hyvän:
joulumielen iloisen ja rakkauden syvän.
koko maailman tietystikin heti parantaisin
Ruokaa, rahaa, terveyttä niille minä soisin,
joille täällä tänään onkin käynyt vähän toisin.
Sulle lahjan antaisin mä erityisen hyvän:
joulumielen iloisen ja rakkauden syvän.
Lopeta välillä uurastus ja työ.
Lauteilla loju ja vettä kiukaalle lyö.
Sivele itsesi hunajalla,
kuningatarten lahjalla ihanalla.
Kiitolliseen mieleen hiljaa vaivu,
onnelliseen oloon rauhassa taivu.
Anna ajatusten rauhassa mennä ja tulla,
oikeus iteäsi hoitaa on sulla.
Mielihyvän tunteessa oikein kelli,
joka hetkestä nauti ja itseäs helli.
Sivele itsesi hunajalla,
kuningatarten lahjalla ihanalla.
Kiitolliseen mieleen hiljaa vaivu,
onnelliseen oloon rauhassa taivu.
Anna ajatusten rauhassa mennä ja tulla,
oikeus iteäsi hoitaa on sulla.
Mielihyvän tunteessa oikein kelli,
joka hetkestä nauti ja itseäs helli.
Tiedätkö, mitä olisi tapahtunut,
jos olisi ollut
kolme viisasta naista
kolmen viisaan miehen sijasta?
He olisivat kysyneet suuntaa,
saapuneet ajoissa,
auttaneet synnytyksessä,
siivonneet tallin,
tehneet perunalaatikkoa,
tuoneet käytännöllisiä lahjoja
ja maailmassa olisi rauha.
kolmen viisaan miehen sijasta?
He olisivat kysyneet suuntaa,
saapuneet ajoissa,
auttaneet synnytyksessä,
siivonneet tallin,
tehneet perunalaatikkoa,
tuoneet käytännöllisiä lahjoja
ja maailmassa olisi rauha.
Ystävä hyvä, relaa jo vähän pysähdy hetkeksi vaikkapa tähän.
Jouluna turha on höösätä suotta, sitähän kerkeää pitkin vuotta.
Teetpä sinä sitten tuota tai tätä, joulun aika ei tulematta
jätä. Unohda siis turhat kiireet ja juoksut, istahda nauttimaan
tunnelma ja tuoksut!
Toivottelen oikein hyvää ja ERITYISESTI rauhallista joulua kaikille lukijoille ja satunnaisille ohikulkijoille! Myös perheille ja tuttaville, jotka tänne on eksyneet tarinaamme lukemaan..
Palailen Tammikuussa kertomaan taas kuulumisia!
maanantai 17. joulukuuta 2012
6. ja viimeinen neuvolakäynti
Kylläpä on jotenkin erikoinen olo.
... seuraavan kerran en näekään neuvolatätiä yksin vaan pienen tuhisijan kanssa.
Seuraavan kerran kun näen "valkotakkisia" olen synnyttämässä..
Viimeinen neuvolakäynti on nyt sit tällä erää takana päin.
Kaikki on kunnossa, Typyn pää on todella korkealla, vaikka onkin kääntänyt päänsä alaspäin. Se ei ole laskeutunut mihinkään (eli ei ole vielä valmiina syntymäänkään.. ) Liikkuvainen kaveri ja liikkuu viikkoihin nähden vielä todella paljon ja laaja-alaisesti. Pikkunen liikkuu paljon, tilaa ei ole, joten tuntuu todella inhottavalta ja kipuilee/vihloo alakertaan todella ilkeesti. Samalla koittaa nauttia vielä viimeisistä liikkeistä ja nauttia siitä tunteesta, että mahassa kasvaa uusi elämä. Toisaalta odottaa että tammikuun alku tulisi nopeesti ja kivut näiltä osin loppuisi jo.
Ei tykännyt yhtään kun terkkari kokeili miten päin pyöritää, vaan pisti kunnon potkuraivarit käyntiin ja sykkeetkin oli alimmillaan 150..
Veikkaili, ettei olla laitokselle hetkeen menossa, ja että pääsen varmaan sinne tammikuulle asti ihan helposti (hiukan alkanu jännittää et jos tää käynnistyykin itsekseen tai jos ne vedet meneekin ennen tammikuuta..)
Pitää vain ottaa iisisti. Jouluna saa syödä ihan hyvällä omatunnolla, sillä paino ei oo noussu kun sen 10 kg ensimmäisestä neuvolakäynnistä (vain 6 kg tullut lähtöpainoon..)
Harjoitus supistuksia tulee aika ajoin ja rankemman työn jälkeen pistää kipeesti välillä kyljeen ja välillä nivuseen ja alakertaan. Ei kauheesti uskalla tehdä mitään rasittavaa, kun alkaa koskee niin joka paikkaan, että pahaa tekee ja itselle tulee huono-omatunto, ettei taaskaan kuunnellut vaan pisti menemään ihan täysillä..
Maha on kooltaan pienempi kuin aikasempien kanssa, joten sellasta ahistusta ja vaappumista ei oo kauheesti ollu. Ei oo tullu vielä hetkeä, että tahtoisin tän kaiken olevan pian ohitse, päin vastoin. Tahdon niin nauttia tämän kanssa ensi vuoden puolelle asti. Turvotusta ei ole havaittavissa vieläkään, nilkoissa sen näkee illalla, jos ei olekerennyt, malttanut muistanut yhtään päivällä nostaa koipia kattoa kohti. Lisäksi veden juominen on jääny aika vähäiselle, vessassa juokseminen käy maratoonista muutenkin. Onneksi sekä vatsa, että muutkin toimivat, eikä oo närästystä, ilmavaivoja tai muuta ongelmaa ollut vessahommissa.
Ruokahalu on valtava! Herkkuja menee enemmän ku laki sallii, mutta painossa se ei oo näkynyt, joten en oo kantanu siitä huonoa omaatuntoa.
Suluissa viime kerta vkot 34+1 (pelkopoli 35+5) ja tämän päiväset tiedot 36+4
paino 61.6 (60.2)
RR 123/80 (134/82)
Pissa -- (--)
Hemppa 123 (ei mitattu)
SF 31 (28)
Syke +150 (+146 / +130-170, 30 min käyrällä)
Liikkeet ++ (++ / ++)
Selkä on ollut hiukan kipeämpi viime aikoina, johtuunee siitä, etten oo malttanu olla tekemättä joulusiivouksia.. Tosin suurimmat hommat oon jättäny miehelle, mutta pienelläkin hommalla saa selän kyllä jumiin..
Nyt on oikeestaan kaikki siivoukset tehty ja muutenkin paikat laitettu joulu kuntoon, joten joulun rauha saa laskeutua meiän kotiin nyt samantien.. Toki muutama pikku homma on tekemättä, mutta eihän kaikkea voi vielä viikkoa aikasemmin tehdä valmiiksi..
Kun joulu on ohitse, niin alkaa lähtölaskenta toiseen suureen tapahtumaan.. Rakkaan tyttären syntymäpäivä koittaa ihan pian!
... seuraavan kerran en näekään neuvolatätiä yksin vaan pienen tuhisijan kanssa.
Seuraavan kerran kun näen "valkotakkisia" olen synnyttämässä..
Viimeinen neuvolakäynti on nyt sit tällä erää takana päin.
Kaikki on kunnossa, Typyn pää on todella korkealla, vaikka onkin kääntänyt päänsä alaspäin. Se ei ole laskeutunut mihinkään (eli ei ole vielä valmiina syntymäänkään.. ) Liikkuvainen kaveri ja liikkuu viikkoihin nähden vielä todella paljon ja laaja-alaisesti. Pikkunen liikkuu paljon, tilaa ei ole, joten tuntuu todella inhottavalta ja kipuilee/vihloo alakertaan todella ilkeesti. Samalla koittaa nauttia vielä viimeisistä liikkeistä ja nauttia siitä tunteesta, että mahassa kasvaa uusi elämä. Toisaalta odottaa että tammikuun alku tulisi nopeesti ja kivut näiltä osin loppuisi jo.
Ei tykännyt yhtään kun terkkari kokeili miten päin pyöritää, vaan pisti kunnon potkuraivarit käyntiin ja sykkeetkin oli alimmillaan 150..
Veikkaili, ettei olla laitokselle hetkeen menossa, ja että pääsen varmaan sinne tammikuulle asti ihan helposti (hiukan alkanu jännittää et jos tää käynnistyykin itsekseen tai jos ne vedet meneekin ennen tammikuuta..)
Pitää vain ottaa iisisti. Jouluna saa syödä ihan hyvällä omatunnolla, sillä paino ei oo noussu kun sen 10 kg ensimmäisestä neuvolakäynnistä (vain 6 kg tullut lähtöpainoon..)
Harjoitus supistuksia tulee aika ajoin ja rankemman työn jälkeen pistää kipeesti välillä kyljeen ja välillä nivuseen ja alakertaan. Ei kauheesti uskalla tehdä mitään rasittavaa, kun alkaa koskee niin joka paikkaan, että pahaa tekee ja itselle tulee huono-omatunto, ettei taaskaan kuunnellut vaan pisti menemään ihan täysillä..
Maha on kooltaan pienempi kuin aikasempien kanssa, joten sellasta ahistusta ja vaappumista ei oo kauheesti ollu. Ei oo tullu vielä hetkeä, että tahtoisin tän kaiken olevan pian ohitse, päin vastoin. Tahdon niin nauttia tämän kanssa ensi vuoden puolelle asti. Turvotusta ei ole havaittavissa vieläkään, nilkoissa sen näkee illalla, jos ei ole
Ruokahalu on valtava! Herkkuja menee enemmän ku laki sallii, mutta painossa se ei oo näkynyt, joten en oo kantanu siitä huonoa omaatuntoa.
Suluissa viime kerta vkot 34+1 (pelkopoli 35+5) ja tämän päiväset tiedot 36+4
paino 61.6 (60.2)
RR 123/80 (134/82)
Pissa -- (--)
Hemppa 123 (ei mitattu)
SF 31 (28)
Lapsivedenmäärä N
Painoarvio 2.4 kg
Tarjonta (Pt / Rt) Syke +150 (+146 / +130-170, 30 min käyrällä)
Liikkeet ++ (++ / ++)
Selkä on ollut hiukan kipeämpi viime aikoina, johtuunee siitä, etten oo malttanu olla tekemättä joulusiivouksia.. Tosin suurimmat hommat oon jättäny miehelle, mutta pienelläkin hommalla saa selän kyllä jumiin..
Kun joulu on ohitse, niin alkaa lähtölaskenta toiseen suureen tapahtumaan.. Rakkaan tyttären syntymäpäivä koittaa ihan pian!
torstai 13. joulukuuta 2012
Neulottua..
Joskus on niin paljon helpompaa vain istua alas ja tehdä käsillä jotain..
Muuhun ei kykene..
Neulonta on mun juttu.. Ajatukset lepää ja hermo!
Rauhoittaa ja saa hetkeksi vaan rauhottua paikoilleen..
 |
| Tytön sukat, toinen ollu valmiina jo vuoden, mutta nyt purin kärjen auki ja suurensin.. Sekä tein toisen pariksi.. |
 |
| Kimallemohairista itselle kolmiohuivi, kuvassa huivi on nelinkertaisesti taiteltuna.. |
 |
| Vauvan karkki-pötkö-marianne-junasukat.. |
 |
| Pieniä loppukeriä on yks muovipussillinen, niitä tuhlailin barbin asusteisiin, myös muutama peitto/matto/ viltti tuli tehtyä.. Vielä pitäs kuulemma tehdä lisää.. Se urakka sit seuraavaksi edessä.. |
 |
| Tiskirättejä puuvillalangasta |
 |
| 10 kpl kupin/mukin/lasinalusia.. |
Myös itelle ja pojalle oon tehnyy villasukat, mut niistä ei ollukaan kuvaa..
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Pelkopoli
Eilen oli pelkopoli käynti.
Jostain syystä pelkäsin käyntiä ja mahassa velloi vielä odotushuoneessa istuessani.
Kätilö otti minut sisään jo ennen aikaa "kun tässä on tätä aikaa niin.." pääsin hetkeksi käyrille. Sydän jumpsuttin reippaasti 140-170 välillä. Pikkunen ei tainnut kauheesti tykätä laitteesta, tai sen aiheuttamasta äänestä tyhjässä huoneessa, jossa kaiku vastasi, vaan potki ja mylläs ihan kunnolla. Antoi laitteelle kyytiä ja kätilö joutu laittaa niitä läpysköitä vähän väliä uudelleen ja "parempaan paikkaan". Kaunis ja pitkä käyrä kuitenkin saatiin, vaikka välillä siellä olikin suoraa viivaa ja tyhjää..
Lääkäriä jouduttiin odottamaan 45 min. Kätilön kanssa höpistiin niitä näitä ja voi luoja kun oli tylsää! Kätilö kysyi kerran mitä on tässä viime kerran jälkeen tapahtunut ja oli sitä mieltä, ettei ala mielipidettäni muuttamaan, vaan mennään tällä mitä on päätetty. Aikasemmin lappuihin oli kirjattu, että olen poissa tolaltani ja selvästi järkyttynyt ja peloissani synnytyksen takia, joten suositellaan sektiota. Kätilö kuitenkin sanoi, että minusta huokui sellainen tyyneys ja rauhallisuus, koskien päätöstä synnytystavasta. Hän huomasi (ja kertoi tämän minulle), että kun tuli puhe alatiesynnytyksestä tai edellisestä kerrasta, minua alkoi selvästi ahistamaan ja kädet alkoi täristä, mutta kun palattiin puhumaan jostakin muusta ja eritoten vauvasta ja omasta voinnista yleensä niin rauhotuin ja silmiin syttyi valo, joka kertoi siitä ylpeydestä jolla vatsaani kannan.
Lääkäri sitten olikin toinen juttu. Hän koitti monen monta kertaa kyseenalaistaa päätökseni ja kertoi miten paljon rankempaa sektio on. Tutki papereitani ja tokaisi, että ensimmäinen alatie on aina vaikein, repeämiset on suuremmat ja muutenkin vaikeampaa. Tämä toinen saattaisi tulla omia aikojaan todella nopeasti ja helposti ja varsinkin kun minä näytän juuri siltä "synnyttäjä-tyypiltä" joiden synnytykset on tehty helpoiksi. Olin kuitenkin päättänyt pitää pääni kävi miten kävi ja sanoin hänelle, että isompi shokki ja trauma tästä varmaan tulee, jos nyt loppu metreillä vaihdan mielipiteeni yhtäkkiä. En kerkeä valmistautumaan synnytykseen, kun olen jo monta kuukautta psyykannut itseäni siihen, että kaikki tulee menemään hyvin sektion kautta, koska siihen ei minulla liity mitää pelkoa tai ahdistusta. Kysyi vielä, että mitäs sitten jos tämä päättääkin tulla ennen aikojaan ja vedet menee, millä kaavalla sitten mennään? Pelon sekaisin tuntein koitin vain sanoa, etten ole niin pitkälle ajatellut, sillä oon koittanu sen vaihtoehdon sulkea kokonaan pois mielestäni. Tietenkin toivon sitä sektioo siinäkin tapauksessa, mutta jos se on jo pää pihalla siinä vaiheessa ku laitokselle asti päästään niin eihän siinä ole sitten vaihtoehtoja.. Mitä siihen olisi pitänyt sanoa? Lääkäri oli loppuajan tyly ja hiljainen. Mukana oli koko ajan opiskelija, jolle hän kuulu kuiskaavan, että taas yksi jääräpää.
Ensin opiskelija tunnusteli mahaani ja koitti selostaa lääkärille miten päin asukki mahassa myllää, hän ei tosin ollut yhtään varma ja todella heikoilla jäillä, sillä ei tunnistanut jalkaa, joka häntä potki vaan sano et tuossa taitaa olla peppu.. Itse tokaisin hänelle huvittuneena: se on kyllä jalka joka koittaa potkia kylmät kätesi pois! Tämän jälkeen ei opiskelijakaan sanonu enää mitään. Lääkäri tutki ja paineli kylmillä käsillään niin että pahaa teki ja ihan sattui. Arvioi mahan päältä että pikkusella olisi painoa n. 2.5-3 kg.. Ultralla nähtiin, että kaveri on kääntänyt päänsä alaspäin, mutta ei ole edelleenkään alhaalla, vaan heiluu vielä kovasti. Sydän ja kaikki muut näytti olevan kunnossa ja painoa arvioitiin olevan 2.4 kg. Varmistui että tyttö on pysynyt tyttönä..
Sain kuin sainkin sektioajan varattua. Ensin kätilö, joka niitä varasi alkoi luettelemaan, että "viikko 39 tulee täyteen 3.1, se on täynnä, neljäs päivä on täynnä... 7,8,9 on aivan täyttä... No tuossa 10.1 voisi olla yksi rako..." Siinä vaiheessa minulta pääsi kyynelkanavat auki, itku tuli ihan yhtäkkiä ja täysin varoittamatta. 10.1 on LA päivä, mies on töissä ja lapset kotona.. Ressi ja ahistus iski.. Kätilö haki paperia ja oli todella pahoillaan, sitten se juoksi pois huoneesta ja palasi hetken päästä.. "Sain luvan lääkäriltä antaa ajan viikolle 38, mikäli aikoja löytyy. Katsotaanpas.."
Pikkusen prinsessan syntymäpäivä onvalittu, päätetty, arvottu, keploteltu, saatu..?
Sen jälkeen tuli pitkä litania siitä mitä tapahtuu.. Labrassa pitää ehdottomasti käydä 31.12 (en vain vielä ole tutkinut onko meiän oma labra auki edes tuona päivänä!) Ja siellä pitää olla ehdottomasti HETI aamulla. Sitten selostusta siitä, miten edellisenä päivänä tulee syödä (varsinkin iltapalan on tärkeää olla helposti sulavaa..) miten pitää tyhjätä suoli ja kuinka pitää suihkussa käydä ehdottomasti illalla, ei aamulla (myös miehen on hyvä käydä suihkussa illalla :) ettei tule sitten kiirettä!) No sitten 24 jälkeen ei saa syödä eikä juoda enää mitään! Aamulla ei saa syödä/juoda mitään! Sairaalassa pitää olla ehdottomasti heti klo. 6.30.. Kertoi mihin pitää mennä ja missä ilmottautua. Samantien aletaan laittaa mua valmiiksi leikkausta varten ja kertoi mitä siitä eteenpäin tapahtuu.. Samalla kaavallahan tuo menee ku ensimmäisen sektion kanssa, joten suunnilleen tiedän mitä tuleman pitää.. Luultavasti tulen olemaan 3-4 päivää sairaalassa, joten sanoi että kannattaa varata itselleen jotain tekemistäkin, joillekin aika käy pitkäksi vuodeosastolla ollessa, vaikka se pikkunen siinä viihdyttääkin äitiä, se myös nukkuu paljon.. (Minä olen juuri niitä, jotka eivät siellä osastolla viihdy! Kassiin pakkasin jo lukemista ja vielä voisi käydä ostaa lankaa ja neuloa sitten vaikka villasukat pikkuselle..) Mies sai oman A4:sen ohjeita hänen käyttäytymiseen ja siihen mitä tapahtuu missäkin vaiheessa.
Voisin sanoa, että alkoi jo hiukan tuleva synnytys jännittämään.. Toisaalta odottaa niin paljon että saa pikkusen nyytin syliin... Kuinka nopeasti 3 viikkoa meneekään??
Jostain syystä pelkäsin käyntiä ja mahassa velloi vielä odotushuoneessa istuessani.
Kätilö otti minut sisään jo ennen aikaa "kun tässä on tätä aikaa niin.." pääsin hetkeksi käyrille. Sydän jumpsuttin reippaasti 140-170 välillä. Pikkunen ei tainnut kauheesti tykätä laitteesta, tai sen aiheuttamasta äänestä tyhjässä huoneessa, jossa kaiku vastasi, vaan potki ja mylläs ihan kunnolla. Antoi laitteelle kyytiä ja kätilö joutu laittaa niitä läpysköitä vähän väliä uudelleen ja "parempaan paikkaan". Kaunis ja pitkä käyrä kuitenkin saatiin, vaikka välillä siellä olikin suoraa viivaa ja tyhjää..
Lääkäriä jouduttiin odottamaan 45 min. Kätilön kanssa höpistiin niitä näitä ja voi luoja kun oli tylsää! Kätilö kysyi kerran mitä on tässä viime kerran jälkeen tapahtunut ja oli sitä mieltä, ettei ala mielipidettäni muuttamaan, vaan mennään tällä mitä on päätetty. Aikasemmin lappuihin oli kirjattu, että olen poissa tolaltani ja selvästi järkyttynyt ja peloissani synnytyksen takia, joten suositellaan sektiota. Kätilö kuitenkin sanoi, että minusta huokui sellainen tyyneys ja rauhallisuus, koskien päätöstä synnytystavasta. Hän huomasi (ja kertoi tämän minulle), että kun tuli puhe alatiesynnytyksestä tai edellisestä kerrasta, minua alkoi selvästi ahistamaan ja kädet alkoi täristä, mutta kun palattiin puhumaan jostakin muusta ja eritoten vauvasta ja omasta voinnista yleensä niin rauhotuin ja silmiin syttyi valo, joka kertoi siitä ylpeydestä jolla vatsaani kannan.
Lääkäri sitten olikin toinen juttu. Hän koitti monen monta kertaa kyseenalaistaa päätökseni ja kertoi miten paljon rankempaa sektio on. Tutki papereitani ja tokaisi, että ensimmäinen alatie on aina vaikein, repeämiset on suuremmat ja muutenkin vaikeampaa. Tämä toinen saattaisi tulla omia aikojaan todella nopeasti ja helposti ja varsinkin kun minä näytän juuri siltä "synnyttäjä-tyypiltä" joiden synnytykset on tehty helpoiksi. Olin kuitenkin päättänyt pitää pääni kävi miten kävi ja sanoin hänelle, että isompi shokki ja trauma tästä varmaan tulee, jos nyt loppu metreillä vaihdan mielipiteeni yhtäkkiä. En kerkeä valmistautumaan synnytykseen, kun olen jo monta kuukautta psyykannut itseäni siihen, että kaikki tulee menemään hyvin sektion kautta, koska siihen ei minulla liity mitää pelkoa tai ahdistusta. Kysyi vielä, että mitäs sitten jos tämä päättääkin tulla ennen aikojaan ja vedet menee, millä kaavalla sitten mennään? Pelon sekaisin tuntein koitin vain sanoa, etten ole niin pitkälle ajatellut, sillä oon koittanu sen vaihtoehdon sulkea kokonaan pois mielestäni. Tietenkin toivon sitä sektioo siinäkin tapauksessa, mutta jos se on jo pää pihalla siinä vaiheessa ku laitokselle asti päästään niin eihän siinä ole sitten vaihtoehtoja.. Mitä siihen olisi pitänyt sanoa? Lääkäri oli loppuajan tyly ja hiljainen. Mukana oli koko ajan opiskelija, jolle hän kuulu kuiskaavan, että taas yksi jääräpää.
Ensin opiskelija tunnusteli mahaani ja koitti selostaa lääkärille miten päin asukki mahassa myllää, hän ei tosin ollut yhtään varma ja todella heikoilla jäillä, sillä ei tunnistanut jalkaa, joka häntä potki vaan sano et tuossa taitaa olla peppu.. Itse tokaisin hänelle huvittuneena: se on kyllä jalka joka koittaa potkia kylmät kätesi pois! Tämän jälkeen ei opiskelijakaan sanonu enää mitään. Lääkäri tutki ja paineli kylmillä käsillään niin että pahaa teki ja ihan sattui. Arvioi mahan päältä että pikkusella olisi painoa n. 2.5-3 kg.. Ultralla nähtiin, että kaveri on kääntänyt päänsä alaspäin, mutta ei ole edelleenkään alhaalla, vaan heiluu vielä kovasti. Sydän ja kaikki muut näytti olevan kunnossa ja painoa arvioitiin olevan 2.4 kg. Varmistui että tyttö on pysynyt tyttönä..
Sain kuin sainkin sektioajan varattua. Ensin kätilö, joka niitä varasi alkoi luettelemaan, että "viikko 39 tulee täyteen 3.1, se on täynnä, neljäs päivä on täynnä... 7,8,9 on aivan täyttä... No tuossa 10.1 voisi olla yksi rako..." Siinä vaiheessa minulta pääsi kyynelkanavat auki, itku tuli ihan yhtäkkiä ja täysin varoittamatta. 10.1 on LA päivä, mies on töissä ja lapset kotona.. Ressi ja ahistus iski.. Kätilö haki paperia ja oli todella pahoillaan, sitten se juoksi pois huoneesta ja palasi hetken päästä.. "Sain luvan lääkäriltä antaa ajan viikolle 38, mikäli aikoja löytyy. Katsotaanpas.."
Pikkusen prinsessan syntymäpäivä on
Sen jälkeen tuli pitkä litania siitä mitä tapahtuu.. Labrassa pitää ehdottomasti käydä 31.12 (en vain vielä ole tutkinut onko meiän oma labra auki edes tuona päivänä!) Ja siellä pitää olla ehdottomasti HETI aamulla. Sitten selostusta siitä, miten edellisenä päivänä tulee syödä (varsinkin iltapalan on tärkeää olla helposti sulavaa..) miten pitää tyhjätä suoli ja kuinka pitää suihkussa käydä ehdottomasti illalla, ei aamulla (myös miehen on hyvä käydä suihkussa illalla :) ettei tule sitten kiirettä!) No sitten 24 jälkeen ei saa syödä eikä juoda enää mitään! Aamulla ei saa syödä/juoda mitään! Sairaalassa pitää olla ehdottomasti heti klo. 6.30.. Kertoi mihin pitää mennä ja missä ilmottautua. Samantien aletaan laittaa mua valmiiksi leikkausta varten ja kertoi mitä siitä eteenpäin tapahtuu.. Samalla kaavallahan tuo menee ku ensimmäisen sektion kanssa, joten suunnilleen tiedän mitä tuleman pitää.. Luultavasti tulen olemaan 3-4 päivää sairaalassa, joten sanoi että kannattaa varata itselleen jotain tekemistäkin, joillekin aika käy pitkäksi vuodeosastolla ollessa, vaikka se pikkunen siinä viihdyttääkin äitiä, se myös nukkuu paljon.. (Minä olen juuri niitä, jotka eivät siellä osastolla viihdy! Kassiin pakkasin jo lukemista ja vielä voisi käydä ostaa lankaa ja neuloa sitten vaikka villasukat pikkuselle..) Mies sai oman A4:sen ohjeita hänen käyttäytymiseen ja siihen mitä tapahtuu missäkin vaiheessa.
Voisin sanoa, että alkoi jo hiukan tuleva synnytys jännittämään.. Toisaalta odottaa niin paljon että saa pikkusen nyytin syliin... Kuinka nopeasti 3 viikkoa meneekään??
 |
| Pieni toukka on tulossa kotiin.. <3 |
maanantai 10. joulukuuta 2012
Mammatee
Teessä on anista, fenkolia, kuminaa ja nokkosta.
Myyjä suositteli juomaan ainakin pari kupillista päivässä, mutta pelkkä tee ei maidontuotantoa lisää, vaan siihen tarvitaan myös terveellinen ja monipuolinen ruokavalio. Lisäksi juoda pitää muutakin (VETTÄ) ja paljon. Hyvä tapa on ottaa iso vesi/tee muki ja kannu viereen joka kerta kun vauva aloittaa imemisen, samalla juot itse, siitä tulee pikku hiljaa tapa ja maidontulo pysyy vakaana.
Minulla on siis pelko, ettei imetys tule onnistumaan sektion jälkeen. Ensimmäisellä kerralla maito ei kunnolla edes noussut ja siitä sitten ressi lopetti sen vähäisenkin mitä saatiin vauvalle.. En kuitenkaan aio ressata tai potea huonoa omaatuntoa, mikäli imetys ei jostain syystä sitten kuitenkaan taaskaan onnistu. Esikoinen on kasvanu oikein hyvin, vaikka onkin ruokittu korvikkeella..
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
... 4 viikkoa!
Kuvien tila loppui.. Eipä oo tietoo et mitäs nyt, mutta kattellaan.. Oonko mä niin paljon laittanu kuvia..
Pitäsköhän niitä alkaa jotenkin muokkailemaan tai tekee kollaaseja (en tosin osaa enkä omista mitään kuvan käsittelytaitoja tai -tarvittavia ohjelmia...)
Mutta todellisuus on se, että 4 viikkoa ja sen jälkeen masukausi alkaa olemaan aika finiitto..
Tästä hetkestä tuntuu olevan ikuisuus ja alkuraskauden epämiellyttävä tunne ja pahoinvointi on tiessään. Ressi alatiesynnytyksestä on vaihtunut iloon, onneen ja ressittömään arkeen. Selkäkipu on matkannut mukana melkein alusta asti, enkä muista miltä tuntuu nousta sängystä ilman, että mitään paikkaa kolottaa. Unet on vaihtuneet sekaviksi ja syväuni pätkittäiseksi. Valmistaudun uuteen arkeen ja elämään iloisin mielin ja odottaen uutta vuotta hyvillä mielin..
Itsenäisyyspäivää vietetään miehen siskon luona, talviset maisemat on kahden vuoden takaa, pakkanen paukkui kahdessa kympissä ja kevään ensimmäiset auringonsäteet saivat lumen näyttämään ihan kristalleilta.. Ah, odotan joulun pimeitä iltoja kynttilän valossa, takkatulen loimussa ja uutta vuotta, muutosta elämään.. Eniten odotan kuitenkin kevättä, uusi elämä on alkanut ja se tuo niin paljon uutta myös meiän perheeseen ja normaaliin elämämään muutoksia... En kuitenkaan voi uskoa, että mun pienet vauvani ovat kasvaneet jo niin isoiksi, että ensi syksynä edessä on toinen luokka ja esikoulu.. Miten aika hurahtaakaan ohitse.. Kun vain muistaisi joka päivä nauttia tästä hetkestä ja olla onnellinen siitä mitä on ja mitä kaikkea on saavuttanut vastoinkäymisistäkin huolimatta..
...Perhe ja koti takaavat onneni..
Pitäsköhän niitä alkaa jotenkin muokkailemaan tai tekee kollaaseja (en tosin osaa enkä omista mitään kuvan käsittelytaitoja tai -tarvittavia ohjelmia...)
 |
| käytettyjä kuvia, kansioista.. |
Mutta todellisuus on se, että 4 viikkoa ja sen jälkeen masukausi alkaa olemaan aika finiitto..
Tästä hetkestä tuntuu olevan ikuisuus ja alkuraskauden epämiellyttävä tunne ja pahoinvointi on tiessään. Ressi alatiesynnytyksestä on vaihtunut iloon, onneen ja ressittömään arkeen. Selkäkipu on matkannut mukana melkein alusta asti, enkä muista miltä tuntuu nousta sängystä ilman, että mitään paikkaa kolottaa. Unet on vaihtuneet sekaviksi ja syväuni pätkittäiseksi. Valmistaudun uuteen arkeen ja elämään iloisin mielin ja odottaen uutta vuotta hyvillä mielin..
Itsenäisyyspäivää vietetään miehen siskon luona, talviset maisemat on kahden vuoden takaa, pakkanen paukkui kahdessa kympissä ja kevään ensimmäiset auringonsäteet saivat lumen näyttämään ihan kristalleilta.. Ah, odotan joulun pimeitä iltoja kynttilän valossa, takkatulen loimussa ja uutta vuotta, muutosta elämään.. Eniten odotan kuitenkin kevättä, uusi elämä on alkanut ja se tuo niin paljon uutta myös meiän perheeseen ja normaaliin elämämään muutoksia... En kuitenkaan voi uskoa, että mun pienet vauvani ovat kasvaneet jo niin isoiksi, että ensi syksynä edessä on toinen luokka ja esikoulu.. Miten aika hurahtaakaan ohitse.. Kun vain muistaisi joka päivä nauttia tästä hetkestä ja olla onnellinen siitä mitä on ja mitä kaikkea on saavuttanut vastoinkäymisistäkin huolimatta..
...Perhe ja koti takaavat onneni..
tiistai 4. joulukuuta 2012
Neuvola
Neuvola oli jo 30.11, mut oon ollu niin nuhassa, ettei oo jaksanu kirjotella tänne kuulumisia.
Kurkkukipu ja nuha iskivät tänne viime torstaina, just ku pakkaset ja pureva tuuli tuli maisemiin..
Kuumetta ei oo ollut, paitsi tänä aamuna se oli kiivennyt jopa 39 asteen tietämille (mikä minulla tarkoittaa sitä, että pää on pumpulia ja olo todella heikko.. Normilämpö kun on tuolla 35 ja allekin..)
Tällä kertaa käynti oli ihan perustoiminen.
Ei mitään yllättävää, eikä mitään kummallisempaa ollut.
Kaikki on hyvin ja menee hyvin. Suluissa ed. käynnin (32+0) tulokset
Paino + 700g/vko!! (tästä ei ees tullu kotkotusta.. :) )
Pissa -- (--)
RR 134/82 (127/76)
Hemppaa ei otettu (viimeksi hyvä 123)
sf 28 (26)
perätila (pt)
sykkeet +145 (+145)
Liikkeet ++ (++)
Turvotus - (-)
Kyseli mielipiteitä ja ajatuksia imettämisestä ja siitä miten edellisten kanssa on menny. Ekan kanssahan ei imetys onnistunut, johon osasyy oli sektio ja sitten kun ei vaan toiminu niin oma ressi tyrehdytti lopunkin maidontuotannosta.. Toisen kanssa mentiin 7kk.. Joten nyt mennään sillä linjalla, että kokeillaan, yritetään ja mitään huonoa omaatuntoa en aio tämänkään kanssa kärsiä siitä, mikäli ei onnistu. Oon avoimin mielin ja yritetään ja kattotaan mihin se sitten riittää (oon ajatellu et pitäs koittaa noita poppaskonsteja maidontuotantoon liittyen jo etukäteen et josko sais hanat auki jo etukäteen niin ehkä se auttais sit palautumaan sektion jälkeen..?? Tiedä sitten..)
Pikkuinen viihtyy perätilassa, tuntee ja puskee päätään rintalastaa vasten ja koittaa päästä siitä vieläkin ylemmäs. Oma olo on ahdistunut, koska istuminen on tuskaa, happi loppuu ja seisominen käy selän päälle. Öisin nukkuminen alkaa myös olla tuskaista, kun hyvää asentoa ei meinaa millään löytyä. Neukka-täti sano et jos hän tästä hiukan kääntäis niin tää vois vaikka kääntyä, eli on aivan täysin liikuteltavissa vielä ja liikkuukin isolla alueella vielä. Potkii joka suunnassa ja pyörii kyljestä kyljeen, ylös ja alas.. Olisi lähettänyt mut äitipolille, mut mulla on se pelkopolikäynti ens viikolla niin ei sit viitsiny laittaa toista käyntiä, kun he siellä sitten päättää et mitä tehdään. Tuskin kääntämään alkavat, kun edessä on muutenkin sektio, niin ei kuulemma siinä oo väliä miten päin sieltä tullaan..
SF-mitta on löytänyt oman uomansa, se on laskenu tuonne alakäyrien hiukan alapuolelle, mutta kasvaa kuitenkin, ettei syytä huoleen ole. Mittaan vaikuttaa se, että toinen on perätilassa ja tuossakin mittausvaiheessa kaveri pyöri melkein ympyrää ja sen mukaan mittakin sit vaihteli 24-28, riippuen siis ihan täysin vauvan paikasta..
Painoa oli tullu parissa viikossa 1.5 kg, muttei tullut mitään kotkotuksia. Sanoi vain, että tässä loppuvaiheessa vauva yleensä ottaa loppuspurtin ja kerryttää painoaan reippaastikin. Pitää vain koittaa pitää herkkuja pois, ettei ihan kauheita kiloja tuu tässä viimesen kk aikana. Onneksi ei kuitenkaan olla vielä niissä + 20 kiloissa, mitä toisten kanssa, joten hyvillä mielin oon, vaikka paino nouseekin. Ruokahalu on valtava. Koko ajan on nälkä ja tekee mieli vaikka mitä. Sit syö pari annosta ja on ihan ähky niin on pakko vielä ottaa lisää ja syödä kolmaskin annos, väkisin.. Huoh, kun ei osaa lopettaa ajoissa..
Supistuksia on alkanut tulemaan, mitään suurta ja kivuliasta en oo vielä kokenut, hyvä niin, mutta muuten pitää ottaa aika iisisti, sillä kovin helposti noita tulee ku vähän jotain rehkii.. Neukka-täti ei ollu huolissaan, eikä syytä tutkimuksiin kuulemma ole, ku ei oo kipeitä olleet, joten mennään siinä toivossa, että kaikki on edelleen kiinni alhaalla ja tää malttais olla vielä kuukauden mukana matkassa..
Kurkkukipu ja nuha iskivät tänne viime torstaina, just ku pakkaset ja pureva tuuli tuli maisemiin..
Kuumetta ei oo ollut, paitsi tänä aamuna se oli kiivennyt jopa 39 asteen tietämille (mikä minulla tarkoittaa sitä, että pää on pumpulia ja olo todella heikko.. Normilämpö kun on tuolla 35 ja allekin..)
Tällä kertaa käynti oli ihan perustoiminen.
Ei mitään yllättävää, eikä mitään kummallisempaa ollut.
Kaikki on hyvin ja menee hyvin. Suluissa ed. käynnin (32+0) tulokset
Paino + 700g/vko!! (tästä ei ees tullu kotkotusta.. :) )
Pissa -- (--)
RR 134/82 (127/76)
Hemppaa ei otettu (viimeksi hyvä 123)
sf 28 (26)
perätila (pt)
sykkeet +145 (+145)
Liikkeet ++ (++)
Turvotus - (-)
Kyseli mielipiteitä ja ajatuksia imettämisestä ja siitä miten edellisten kanssa on menny. Ekan kanssahan ei imetys onnistunut, johon osasyy oli sektio ja sitten kun ei vaan toiminu niin oma ressi tyrehdytti lopunkin maidontuotannosta.. Toisen kanssa mentiin 7kk.. Joten nyt mennään sillä linjalla, että kokeillaan, yritetään ja mitään huonoa omaatuntoa en aio tämänkään kanssa kärsiä siitä, mikäli ei onnistu. Oon avoimin mielin ja yritetään ja kattotaan mihin se sitten riittää (oon ajatellu et pitäs koittaa noita poppaskonsteja maidontuotantoon liittyen jo etukäteen et josko sais hanat auki jo etukäteen niin ehkä se auttais sit palautumaan sektion jälkeen..?? Tiedä sitten..)
Pikkuinen viihtyy perätilassa, tuntee ja puskee päätään rintalastaa vasten ja koittaa päästä siitä vieläkin ylemmäs. Oma olo on ahdistunut, koska istuminen on tuskaa, happi loppuu ja seisominen käy selän päälle. Öisin nukkuminen alkaa myös olla tuskaista, kun hyvää asentoa ei meinaa millään löytyä. Neukka-täti sano et jos hän tästä hiukan kääntäis niin tää vois vaikka kääntyä, eli on aivan täysin liikuteltavissa vielä ja liikkuukin isolla alueella vielä. Potkii joka suunnassa ja pyörii kyljestä kyljeen, ylös ja alas.. Olisi lähettänyt mut äitipolille, mut mulla on se pelkopolikäynti ens viikolla niin ei sit viitsiny laittaa toista käyntiä, kun he siellä sitten päättää et mitä tehdään. Tuskin kääntämään alkavat, kun edessä on muutenkin sektio, niin ei kuulemma siinä oo väliä miten päin sieltä tullaan..
SF-mitta on löytänyt oman uomansa, se on laskenu tuonne alakäyrien hiukan alapuolelle, mutta kasvaa kuitenkin, ettei syytä huoleen ole. Mittaan vaikuttaa se, että toinen on perätilassa ja tuossakin mittausvaiheessa kaveri pyöri melkein ympyrää ja sen mukaan mittakin sit vaihteli 24-28, riippuen siis ihan täysin vauvan paikasta..
Painoa oli tullu parissa viikossa 1.5 kg, muttei tullut mitään kotkotuksia. Sanoi vain, että tässä loppuvaiheessa vauva yleensä ottaa loppuspurtin ja kerryttää painoaan reippaastikin. Pitää vain koittaa pitää herkkuja pois, ettei ihan kauheita kiloja tuu tässä viimesen kk aikana. Onneksi ei kuitenkaan olla vielä niissä + 20 kiloissa, mitä toisten kanssa, joten hyvillä mielin oon, vaikka paino nouseekin. Ruokahalu on valtava. Koko ajan on nälkä ja tekee mieli vaikka mitä. Sit syö pari annosta ja on ihan ähky niin on pakko vielä ottaa lisää ja syödä kolmaskin annos, väkisin.. Huoh, kun ei osaa lopettaa ajoissa..
Supistuksia on alkanut tulemaan, mitään suurta ja kivuliasta en oo vielä kokenut, hyvä niin, mutta muuten pitää ottaa aika iisisti, sillä kovin helposti noita tulee ku vähän jotain rehkii.. Neukka-täti ei ollu huolissaan, eikä syytä tutkimuksiin kuulemma ole, ku ei oo kipeitä olleet, joten mennään siinä toivossa, että kaikki on edelleen kiinni alhaalla ja tää malttais olla vielä kuukauden mukana matkassa..
Kuukauden päästä meillä saattaa hyvinkin olla jo nyytti sylissä
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
perjantai 23. marraskuuta 2012
Hävettävän hiljaista..
... On vaan ollut niin kiirettä, mukamas.. Nyt sit turistaan senkin eestä.. :D
Oon ollut paljon liikkeessä, menossa, hommissa ja sänkypotilaana. Selkä oli parempi, joten olin menossa niin paljon ku jaksoin olla liikkeessä. Tarkoitus oli hankkia joululahjoja ja muita juoksevia asioita, mutta osa niistä vain jäi, kun ei vaan jaksanut keskittyä tai ottaa itseä niskasta kiinni. Lusmuilu on sallittua, silloin tällöin.. Sit kotona oon tehnyt paljon joulusiivoiluja: on pesty kaikki tyynyt, peitot, petivaatteet ja muut irti lähtevät tekstiilit. Lasten pehmolelut on höyrypesty, samoin sohva, matot ja verhot.
On pakko olla liikkeellä, nyt kun edes vähän siihen pystyy. Veikkaan et jos joulun alla tällä tavalla riehuisin niin olisin sit aaton laitoksella. Riehun nyt kun vielä jotenkin jaksaa ja pystyy.. Mies hoitakoon sit joulun alla loppusiivoukset, mihin en ite enää kykene.. Pesuhuoneen seinät on pesty höyrymopilla, samoin lattia, ja vessat.. Keittiön kaapit on käyty läpi, siivottu ja järjestelty.. Lasten huoneita (myös oma ja vieras) on siivottu, järjestelty ja roinaa heitetty poiskin.. On kuurattu, puunattu, siivottu ja kädet ruvella melkein hinattu.. Hetkeksi on ainakin puhdasta.. Parin tunnin jälkeen on taas selkää vihlonu ja sattunu niin et on ollu pakko lopettaa.. Jatkettu on sit hetken päästä..
Hiki on koko ajan!! Ei tartte tehdä edes mitään niin alkaa ahistaa.
Oon neulonu paljon.. maannu sohvalla ja neulonu. Kattonu elokuvia tai töllötintä ja ollut vain. Oon niin paljon tehny kaikkee et joka toinen päivä menee sohvalla maatessa, kun ei edellisen päivän rehkimisen takia pääse kunnolla ylös.. Sukkaa pukkaa vähän joka kokoa ja jotain muutakin on työn alla.. Laittelen kuvia, kun saan valmiiksi ja kuvattua..
Vauva ei oo pyöriny ympäri viime aikoina, se vain myllää, oikasee itseään ja potkunyrkkeilee.. Yksiö alkaa olemaan ahdas ja silti se äidistäkin alkaa tuntumaan. Jokainen liike saa puuskutuksen aikaan ja alkaa olemaan ahdistavankin tukalaa rymytä ja könytä. Vielä tosin ei oo tullu sitä "tahdon tän jo ulos"-vaihetta, mut kerkeehän tässä vielä.. Äitiysloman alkuun olisi viikko aikaa, jouluun enää 4 viikkoa ja parhaimmassa tapauksessa 5 viikon päästä meillä on nyytti jo sylissä. IHANAA!
Kelan kanssa oon taistellu tukiasioista, yllättävää.. Ne ei meinaa maksaa mulle viimeisten 6kk tulojen mukaan, vaikkaminun miehen laskujen mukaan se ylittää sen 20%.. Tulot on kuitenkin kasvanu yli 300e/kk, tässä parissa vuodessa. En ymmärrä mikä niitten laskutoimituksessa sitten on erilailla, kun ne summat mitä esittivät oli ihan erilukuja ku mitä minä mieheni sai.. Täytyy vielä selvitellä, sieltä kun ei oo taas kuulunu mitään (eihän niillä kestäny ku 2 kk saada toi eka päätös tehtyä). Ja noi mun sairaslomat vaikuttaa nyt tuloihin niin koitin kysyy muutosta siihenkin, mut ei se osannu suoraan vastata, vaan laitto kysymystä eteenpäin ja taas ootellaan.. Viimesen sairasloman "tiedot" on menny Kelaan vasta viikko sitten, että en tiiä tuleeko se vaikuttamaan sit jollain lailla vielä tohon laskukaavoihin joita minä en ymmärrä piirun vertaakaan.. Onneksi mies on niissä enemmän perillä.. Hitto ku alkaa ärsyttämään!
Täytyypä kertoa hammaslääkärikeikasta... Ainahan hammaslääkäriä hiukan pelkää tai miettii et mitähän hampaille nyt kuuluu..?? Edellisestä kerrasta on kolme vuotta aikaa.. Yleensä ei jaksa paljoo julkisesti höpötellä hampaittensa kunnosta tai siitä millasta oli tällä kertaa, mutta nyt jaan kuitenkin yhden hyvän kokemuksen suuhygienisti käynnistäni. Nainen oli erittäin miellyttävä, vaikka alkukohtaaminen ei ollut mukava tai noh, teki mieli tehdä samoin kuin 3v uhmaikäisen: pitää suu tiukasti kiinni!
Ensin kyseli miten hoidan hampaitani ja kirjasi ylös.. Ja sit alko kotkotus...
Pitää ehdottomasti pestä 2 kertaa päivässä, käyttää lankainta, jättää napostelu, mehut kokonaan pannassa, vettä janoon, sähköharja käyttöön ja liibalaapa.. Nyt niistä pitää pitää erityisen hyvä huoli.
Teki mieli lähtee kotiin, tai ainakin pitää suu visusti kiinni.
Hän kävi kaikki välit ja pinnat läpi erilaisilla laitteillaan, tikuillaan ja raaputtimilla... Yks kas ihan yllättyneenä sanoi keskenkaiken: sun hampaat on tosi hyvässä kunnossa. Ei täällä oo mitään huomauttamista. (ainoastaan alahampaiden välejä pitää lankaimella "hioa", kun niiden väli on niin tiukka). Hammaslaatu on kovaa ja kestävää, hyvin hoidettua ja yllättävän hyvänä pysyneet, vaikken oo kaikkein ahkerin hampaiden hoitaja (pesen sen 2 krt/pvä, mut tuo lankain yms unohtuu..) Sain hyvää palvelua: pinnat on puhistettu, väleissä on hoitavaa töhnää ja kaikki pinnat käytiin läpi valkaisevalla tahnalla. Sano et xylitolipastillit on tosi hyvä keino kun tulee napsittua välipalaa vähän väliä (raskaus kun hiukan teettää sitä, et nälkä yllättää ja välillä ihan silkka himo ruokaan!), häätää se ainakin pöpöset pois..
Lisäksi hän kertoi tarinaa sitä, kuinka KANNATTAA JUODA VETTÄ JANOJUOMANA imetysaikaan! (Ja tietenkin muulloinkin ja opettaa se samalla lapsille.) Hällä oli käyny nuori imettävä äiti hoidattamassa hampaitaan, janojuomana oli juonu appelsiinimehua, päivällä ja yöllä. Tällä oli 14 reikää.. Kuulemma kukaan ei ollut kertonut, että vesi on parempi janojuoma ku mehu..
Voisin jopa hiukan ivallisesti sanoa: MITÄ HITTOA??? Voiko joku oikeesti olla niin.. niin... tyhmä..? Ei meillä tulis kuuloonkaan, et janoon juotais muuta ku vettä.. Lapsetkaan ei pyydä mehua ku joskus välipalalle tai "kahvihetkinä" kun aikuiset juo kahvia.. Janoon vettä, ruoan kanssa maitoa..
Huhhuh, sanon minä. Suuhyg. vielä lisäsi et nykylasten hampaitten kunto on todella huolestuttavan huono, hampaita ei pestä kunnolla, niitä ei tarkisteta (lapset pesee itse), herkkuja saa usein, paljon ja joka päivä sekä ruoka on mitä sattuu, millon sattuu.. Pitää itekin kattoo peiliin ja miettii uudelleen keinoja saada hammashuolto kuntoon, vaikka aika hyvällä mallilla se onkin, aina on parannettavaa ja koitettava olla lipsumatta herkuista ja ruoka-ajoista ja varsinkin hampaitten tarkistelusta..
Meillä on kyllä xylitolipastillit pöydällä koko ajan, niitä nuo käy napsimassa joka välissä, ruoan jälkeen ja varsinkin herkkujen jälkeen. Mut itekin pitää alkaa taas panostaa siihen et hampaitten harjauksen jälkeen pitäs tarkistaa ehkä paremmin.. (5v pesee tosi hyvin ite, kattoo peilistä ja tulee tarkistuttamaan vielä. 7v ei paljoo suutansa näyttele ja hampaitten pesu on turhankin "ihan sama", et välillä ilkeesti toivois et sillä olis reikä, jota jouduttais paikkaamaan et jos se sit tajuis ettei oo mitään pikkujuttu.. vain isi saa tarkistaa, eikä hän oo joka päivä kotona, joten taistelen sit kauankin joskus et saisin ne hampaat tarkistettua, mut se ei oo helppoo (tässä tilassa varsinkaan) kun vastassa on 23kg jässikkä, joka puree hampaat yhteen ja läpsii käsillään vastaan..)
Oon ollut paljon liikkeessä, menossa, hommissa ja sänkypotilaana. Selkä oli parempi, joten olin menossa niin paljon ku jaksoin olla liikkeessä. Tarkoitus oli hankkia joululahjoja ja muita juoksevia asioita, mutta osa niistä vain jäi, kun ei vaan jaksanut keskittyä tai ottaa itseä niskasta kiinni. Lusmuilu on sallittua, silloin tällöin.. Sit kotona oon tehnyt paljon joulusiivoiluja: on pesty kaikki tyynyt, peitot, petivaatteet ja muut irti lähtevät tekstiilit. Lasten pehmolelut on höyrypesty, samoin sohva, matot ja verhot.
On pakko olla liikkeellä, nyt kun edes vähän siihen pystyy. Veikkaan et jos joulun alla tällä tavalla riehuisin niin olisin sit aaton laitoksella. Riehun nyt kun vielä jotenkin jaksaa ja pystyy.. Mies hoitakoon sit joulun alla loppusiivoukset, mihin en ite enää kykene.. Pesuhuoneen seinät on pesty höyrymopilla, samoin lattia, ja vessat.. Keittiön kaapit on käyty läpi, siivottu ja järjestelty.. Lasten huoneita (myös oma ja vieras) on siivottu, järjestelty ja roinaa heitetty poiskin.. On kuurattu, puunattu, siivottu ja kädet ruvella melkein hinattu.. Hetkeksi on ainakin puhdasta.. Parin tunnin jälkeen on taas selkää vihlonu ja sattunu niin et on ollu pakko lopettaa.. Jatkettu on sit hetken päästä..
Hiki on koko ajan!! Ei tartte tehdä edes mitään niin alkaa ahistaa.
Oon neulonu paljon.. maannu sohvalla ja neulonu. Kattonu elokuvia tai töllötintä ja ollut vain. Oon niin paljon tehny kaikkee et joka toinen päivä menee sohvalla maatessa, kun ei edellisen päivän rehkimisen takia pääse kunnolla ylös.. Sukkaa pukkaa vähän joka kokoa ja jotain muutakin on työn alla.. Laittelen kuvia, kun saan valmiiksi ja kuvattua..
Vauva ei oo pyöriny ympäri viime aikoina, se vain myllää, oikasee itseään ja potkunyrkkeilee.. Yksiö alkaa olemaan ahdas ja silti se äidistäkin alkaa tuntumaan. Jokainen liike saa puuskutuksen aikaan ja alkaa olemaan ahdistavankin tukalaa rymytä ja könytä. Vielä tosin ei oo tullu sitä "tahdon tän jo ulos"-vaihetta, mut kerkeehän tässä vielä.. Äitiysloman alkuun olisi viikko aikaa, jouluun enää 4 viikkoa ja parhaimmassa tapauksessa 5 viikon päästä meillä on nyytti jo sylissä. IHANAA!
Kelan kanssa oon taistellu tukiasioista, yllättävää.. Ne ei meinaa maksaa mulle viimeisten 6kk tulojen mukaan, vaikka
Täytyypä kertoa hammaslääkärikeikasta... Ainahan hammaslääkäriä hiukan pelkää tai miettii et mitähän hampaille nyt kuuluu..?? Edellisestä kerrasta on kolme vuotta aikaa.. Yleensä ei jaksa paljoo julkisesti höpötellä hampaittensa kunnosta tai siitä millasta oli tällä kertaa, mutta nyt jaan kuitenkin yhden hyvän kokemuksen suuhygienisti käynnistäni. Nainen oli erittäin miellyttävä, vaikka alkukohtaaminen ei ollut mukava tai noh, teki mieli tehdä samoin kuin 3v uhmaikäisen: pitää suu tiukasti kiinni!
Ensin kyseli miten hoidan hampaitani ja kirjasi ylös.. Ja sit alko kotkotus...
Pitää ehdottomasti pestä 2 kertaa päivässä, käyttää lankainta, jättää napostelu, mehut kokonaan pannassa, vettä janoon, sähköharja käyttöön ja liibalaapa.. Nyt niistä pitää pitää erityisen hyvä huoli.
Teki mieli lähtee kotiin, tai ainakin pitää suu visusti kiinni.
Hän kävi kaikki välit ja pinnat läpi erilaisilla laitteillaan, tikuillaan ja raaputtimilla... Yks kas ihan yllättyneenä sanoi keskenkaiken: sun hampaat on tosi hyvässä kunnossa. Ei täällä oo mitään huomauttamista. (ainoastaan alahampaiden välejä pitää lankaimella "hioa", kun niiden väli on niin tiukka). Hammaslaatu on kovaa ja kestävää, hyvin hoidettua ja yllättävän hyvänä pysyneet, vaikken oo kaikkein ahkerin hampaiden hoitaja (pesen sen 2 krt/pvä, mut tuo lankain yms unohtuu..) Sain hyvää palvelua: pinnat on puhistettu, väleissä on hoitavaa töhnää ja kaikki pinnat käytiin läpi valkaisevalla tahnalla. Sano et xylitolipastillit on tosi hyvä keino kun tulee napsittua välipalaa vähän väliä (raskaus kun hiukan teettää sitä, et nälkä yllättää ja välillä ihan silkka himo ruokaan!), häätää se ainakin pöpöset pois..
Lisäksi hän kertoi tarinaa sitä, kuinka KANNATTAA JUODA VETTÄ JANOJUOMANA imetysaikaan! (Ja tietenkin muulloinkin ja opettaa se samalla lapsille.) Hällä oli käyny nuori imettävä äiti hoidattamassa hampaitaan, janojuomana oli juonu appelsiinimehua, päivällä ja yöllä. Tällä oli 14 reikää.. Kuulemma kukaan ei ollut kertonut, että vesi on parempi janojuoma ku mehu..
Voisin jopa hiukan ivallisesti sanoa: MITÄ HITTOA??? Voiko joku oikeesti olla niin.. niin... tyhmä..? Ei meillä tulis kuuloonkaan, et janoon juotais muuta ku vettä.. Lapsetkaan ei pyydä mehua ku joskus välipalalle tai "kahvihetkinä" kun aikuiset juo kahvia.. Janoon vettä, ruoan kanssa maitoa..
Huhhuh, sanon minä. Suuhyg. vielä lisäsi et nykylasten hampaitten kunto on todella huolestuttavan huono, hampaita ei pestä kunnolla, niitä ei tarkisteta (lapset pesee itse), herkkuja saa usein, paljon ja joka päivä sekä ruoka on mitä sattuu, millon sattuu.. Pitää itekin kattoo peiliin ja miettii uudelleen keinoja saada hammashuolto kuntoon, vaikka aika hyvällä mallilla se onkin, aina on parannettavaa ja koitettava olla lipsumatta herkuista ja ruoka-ajoista ja varsinkin hampaitten tarkistelusta..
Meillä on kyllä xylitolipastillit pöydällä koko ajan, niitä nuo käy napsimassa joka välissä, ruoan jälkeen ja varsinkin herkkujen jälkeen. Mut itekin pitää alkaa taas panostaa siihen et hampaitten harjauksen jälkeen pitäs tarkistaa ehkä paremmin.. (5v pesee tosi hyvin ite, kattoo peilistä ja tulee tarkistuttamaan vielä. 7v ei paljoo suutansa näyttele ja hampaitten pesu on turhankin "ihan sama", et välillä ilkeesti toivois et sillä olis reikä, jota jouduttais paikkaamaan et jos se sit tajuis ettei oo mitään pikkujuttu.. vain isi saa tarkistaa, eikä hän oo joka päivä kotona, joten taistelen sit kauankin joskus et saisin ne hampaat tarkistettua, mut se ei oo helppoo (tässä tilassa varsinkaan) kun vastassa on 23kg jässikkä, joka puree hampaat yhteen ja läpsii käsillään vastaan..)
torstai 15. marraskuuta 2012
5. neuvola
Kaikki hyvin. Oli nopea ja hauska käynti, jos niin voi sanoa..
Raskausviikot poksuu tänään 32 jo!!
Tiedot: (suluissa ed. käynti neuvolassa rv 27+6)
Paino 58.7 (56.6)
pissa -- (--)
RR 127 / 76 (125 / 77)
B-Hb 123 (129)
Sf-mitta 26 (25)
(lapsiveden määrä normaali, vko 30+5 ja painoarvio 1500g)
Tarjonta pt (poikittain / 30+5 ultralla pt)
Liikkeet ++ (++)
Turvotus - (--)
Syke 145+ (150+)
Vatsan, kylkien ja jalkapohjan (vain toinen jalka) kutinan takia sain lähetteen labroihin, mutta terkka oli sitä mieltä, et ei oo syytä huoleen hepatoosiin, kun kutinaa tai laikkuja ei oo käsissä..
Hemppa on pysyny ihan hyvänä, vaikka en oo kauheesti muistanu lisärautaa ottaa, ruokavaliota oon koittanu pitää rautapitoisena, joten se on näköjään riittäny..
Vauva on selkä mun selkää vasten, joten se kuulemma vaikuttaa tuohon sf-mittaan ja varsinkin kun on väärinpäin niin ei kasvata tota mittaa kauheesti. Pää tuntuu selvästi heti tuossa rintalastan alla ja potkut/nyrkkeilyt sitten kaikkialla muualla! Toisen venyttely / potkunyrkkeilyharjotukset tekee jo ajoittain kipeää ja yöllähän se kaikkein eniten tietenkin riehuu..
Turvotusta ei oo yhtään, sormuksetkin vielä sormessa, joten huomaa selvästi ettei oo kesävauva, kun toisten kanssa sormukset oli pannassa jo toukokuussa, vaikka kumpikin syntynyt loppukesällä.. Painoa saisi kuulemma olla enemmänkin, mutta koska olo on nyt jo hiukan hankala ja tukala niin sanoi, että mennään näillä ja muistetaan syödä monipuolisesti. (sitähän oon kokoajan koittanu tehdä.. Herkkuja paljon välipaloina ja väliin ruokaa.. :) )
Sain lappuja mm. hoitosuunnitelman tekoon, kivunlievityksestä ja Keskussairaalan ohjelappuset synnyttäjälle.. Tulipa tuossa mieleen et täytyy hyvssä ajoin sanoo mummoille, papoille ja varsinkin miehen uteliaille sisaruksille, ettei heitä päästetä huoneisiin ollenkaan (sinne ei saa enää päästää muita ku puolison ja lapset..) Heitä voi nähdä vain kahviossa ja vierailuaikana! Ärsytti niin viimekerralla kun miehen sisko pölähti sinne huoneeseen heti kun ite pääsin sinne, odotti oikeen et pääsee sisälle ja tyrkitti koko ajan itseään ja otti vauvan kesken ruokailun sylistäni.... Nyt en tahdo kyllä sinne ketään ylimääräistä.. Ja toivon, että nuo hössöttäjät sen tajuaa! Mies ja lapset saa tulla kattomaan pikkusta, mutte luulen etten aio hirveesti esitellä vauvaa käytävillä muille ku isovanhemmille. Kotiuduttua sitten voi tulla kattomaan meitä kotiin.. Kuinka sen sitten saisi tuon yhden aivokoppaan tallennettua..?? HUoh..
Joulukin tulee pikku hiljaa.. Lahjasäkit alkaa täyttymään lasten lahjoilla, alun kankeuden jälkeen.. Muutama paketti vielä puuttuu.. Jouluun on enää vajaa 5 viikkoa ja pikku nyytin tuloon tasan 6 viikkoa.. Voiko oikeesti käydä niin, että loppuu aika kesken, eikä vielä edes kunnolla oo tullu sitä sellasta ahistusta ja fiilistä, että tahtoo äkkiä oman kropan takasin. Ah, mä vihdoin nautin tästä pienestä vatsastani ja oon onnellinen jokaisesta päivästä ja jokaisesta liikkeestä, vaikka ne alkaakin tekemään jo kipeää ja vaikka supistelujakin tulee silloin tällöin en oo yhtään ahistunut, odotan vain uutta vuotta uusine kujeineen.. Ah, ihanuutta <3
Raskausviikot poksuu tänään 32 jo!!
Tiedot: (suluissa ed. käynti neuvolassa rv 27+6)
Paino 58.7 (56.6)
pissa -- (--)
RR 127 / 76 (125 / 77)
B-Hb 123 (129)
Sf-mitta 26 (25)
(lapsiveden määrä normaali, vko 30+5 ja painoarvio 1500g)
Tarjonta pt (poikittain / 30+5 ultralla pt)
Liikkeet ++ (++)
Turvotus - (--)
Syke 145+ (150+)
Vatsan, kylkien ja jalkapohjan (vain toinen jalka) kutinan takia sain lähetteen labroihin, mutta terkka oli sitä mieltä, et ei oo syytä huoleen hepatoosiin, kun kutinaa tai laikkuja ei oo käsissä..
Hemppa on pysyny ihan hyvänä, vaikka en oo kauheesti muistanu lisärautaa ottaa, ruokavaliota oon koittanu pitää rautapitoisena, joten se on näköjään riittäny..
Vauva on selkä mun selkää vasten, joten se kuulemma vaikuttaa tuohon sf-mittaan ja varsinkin kun on väärinpäin niin ei kasvata tota mittaa kauheesti. Pää tuntuu selvästi heti tuossa rintalastan alla ja potkut/nyrkkeilyt sitten kaikkialla muualla! Toisen venyttely / potkunyrkkeilyharjotukset tekee jo ajoittain kipeää ja yöllähän se kaikkein eniten tietenkin riehuu..
Turvotusta ei oo yhtään, sormuksetkin vielä sormessa, joten huomaa selvästi ettei oo kesävauva, kun toisten kanssa sormukset oli pannassa jo toukokuussa, vaikka kumpikin syntynyt loppukesällä.. Painoa saisi kuulemma olla enemmänkin, mutta koska olo on nyt jo hiukan hankala ja tukala niin sanoi, että mennään näillä ja muistetaan syödä monipuolisesti. (sitähän oon kokoajan koittanu tehdä.. Herkkuja paljon välipaloina ja väliin ruokaa.. :) )
Sain lappuja mm. hoitosuunnitelman tekoon, kivunlievityksestä ja Keskussairaalan ohjelappuset synnyttäjälle.. Tulipa tuossa mieleen et täytyy hyvssä ajoin sanoo mummoille, papoille ja varsinkin miehen uteliaille sisaruksille, ettei heitä päästetä huoneisiin ollenkaan (sinne ei saa enää päästää muita ku puolison ja lapset..) Heitä voi nähdä vain kahviossa ja vierailuaikana! Ärsytti niin viimekerralla kun miehen sisko pölähti sinne huoneeseen heti kun ite pääsin sinne, odotti oikeen et pääsee sisälle ja tyrkitti koko ajan itseään ja otti vauvan kesken ruokailun sylistäni.... Nyt en tahdo kyllä sinne ketään ylimääräistä.. Ja toivon, että nuo hössöttäjät sen tajuaa! Mies ja lapset saa tulla kattomaan pikkusta, mutte luulen etten aio hirveesti esitellä vauvaa käytävillä muille ku isovanhemmille. Kotiuduttua sitten voi tulla kattomaan meitä kotiin.. Kuinka sen sitten saisi tuon yhden aivokoppaan tallennettua..?? HUoh..
MAUKASTA LOPPUVIIKKOA!
Joulukin tulee pikku hiljaa.. Lahjasäkit alkaa täyttymään lasten lahjoilla, alun kankeuden jälkeen.. Muutama paketti vielä puuttuu.. Jouluun on enää vajaa 5 viikkoa ja pikku nyytin tuloon tasan 6 viikkoa.. Voiko oikeesti käydä niin, että loppuu aika kesken, eikä vielä edes kunnolla oo tullu sitä sellasta ahistusta ja fiilistä, että tahtoo äkkiä oman kropan takasin. Ah, mä vihdoin nautin tästä pienestä vatsastani ja oon onnellinen jokaisesta päivästä ja jokaisesta liikkeestä, vaikka ne alkaakin tekemään jo kipeää ja vaikka supistelujakin tulee silloin tällöin en oo yhtään ahistunut, odotan vain uutta vuotta uusine kujeineen.. Ah, ihanuutta <3
tiistai 13. marraskuuta 2012
Puheripuli..??
Jotenkin iski tuossa eilen paniikki siitä, että masu-aika käy vähiin!
Näyttää siltä, että viikot vain lentävät ohitse ja olen vasta alkanut nauttimaan tästä mahan kasvatuksesta. Oon taas vaihteeksi ollut niin kipeä, että sängystä nousu on ollut yhtä tuskaa.. Piti mennä imuroimaan viikonloppuna, kun miehelle siitä ensin sen seittämän kertaa sanoin ja eihän se "kerennyt" kun oli tehtävä sitä ja tätä. Sit se kehtas tulla vielä kyselee tohon niskan taakse, että jaksanko mä imuroida? Teki mieli heittää pölyrätillä.. Tyttö sitten autto mua seisomalla mattojen päällä ja tarkistamalla lattialta ettei oo pieniä tavaroita (lähinnä pikku legoja, joita nuo on viime aikoina todella innokkaasti rakennelleet ja kuskanneet huoneista toisiin...) Illasta sitten se rehkiminen kostautui (täysjumi, puukkoiskut kyljessä, römsää jomottaa ja harkkasupparit), eikä vieläkään ole helpottanut.
Lapsilla on alkanu olemaan jotain käninää jokaisesta pienestäkin asiasta, ehkä hekin alkavat tajuamaan, että kohta jotain tapahtuu. Toisella on kauhea 5v uhma, tyttö on herkkä ku lumihiutale. Vähän ku jotain sanoo niin itkuun se pillahtaa, vaikkei tarkoita mitenkään loukata toista tai muutakaan. Auttaa se vielä todella paljon ja tulee syliin halia antamaan, mutta herkkä siitä on tullut kaiken muun suhteen. Pojalla taas on joku "raivotauti", kaikesta pitää huutaa, karjua, potkia ja paiskoa ovia. Koita se sitten saada aamuisin kouluun ku ei herää kelloon (mie en pääse kiipeemään sen parvisänkyyn herättämään) se ei vastaa mihinkään mitään ja sulkeutuu vain omaan huoneeseensa tai karkaa pihalle..
Mieskin ollut taas reissutöissä alkuviikot, joten yksin täällä oon koittanu jaksaa ja arkea pyörittää, omien voimavarojen mukaan.
Äitiysloma alkaa virallisesti n.2 viikon päästä, joulukuun ekana. Jouluun on vielä 6 viikkoa, eikä olla kyllä kauheesti sen eteen tehty mitään. Lapsille on pari pakettia kaapissa, mutta muuten aika ankeaa. Vaihdoin jouluverhot viime viikolla, jotta saisin sen tehtyä nyt kun vielä jotenkin pystyn kiipeilemään, tuli niin mahtava fiilis, varsinkin kun samaan aikaan alko satamaan lunta (joka tosin viikonloppuna suli taas pois.) Veljeni ilmoitti jo syyskuun puolella, että hän tulee jouluksi meille! Viikonloppuna vanhempani ilmoittivat, tai oikeastaan varovasti kysyivät, että voisivatkohan hekin tulla meille ja vietettäis sellanen rauhallinen joulu meillä. Se sopii mulle paremmin ku nenä päähän. Ei tartte ite ressata niin paljoo kaikesta! Ja lapsetkin saavat muuta ajateltavaa ku minut isoine mahoineni voivottelemaan. Tajusin, että joulusta on enää viikko siihen, kun meillä voi olla jo nyytti kainalossa. Sektioaika kun tullaan saamaan ehkä siihen vuoden alkuun (selviää sitten kuukauden päästä.)
Oon koittanu rentoutua ja ottaa iisisti. Kynttilöitä oon polttanu paljon ja nauttinut niiden tunnelmasta. Mahassa käy jatkuva mylläys, potkut, nyrkkeilyt ja tärinät, yöllä! Päiväsin meillä on todella rauhallista ja hiljaista. Maha ahistaa ihan törkeesti heti rintalastan alta, sillä pää pönöttää siinä heti. Jalat on välillä kyljissä, välillä tuntuu että ne tulee alakautta pihalle. Käsien heiluminen saa mahan tekemään aaltoliikkeitä ja välillä on niin ahistavan tuntuista, kun toinen kääntyilee: alkaa yksiössä olemaan ahdasta! Monena aamuna oon herännyt siihen, että toisesta kyljestä tulee kantapäitä ja toiselta puolelta pää, sit ku ite herää ja nousee ylös niin pää pomppaa ylös ja jalat kaivautuu alaspäin.
Pinna on itsellä TODELLA LYHYT! Hermostun ihan pienestä, varsinkin miehelle, en niinkään lapsille. Herkkyys on ihan kamalaa, mainoksetkin saa kyyneleet silmiin. Lasten halit ja "mä rakastan sua äiti"-saa kyyneleet ihan noroina vuotamaan.. Muutamana yönä on ollut suonenvetoja jaloissa, mutta kunnon turvotusta ei oo tullut vielä ollenkaan, onneksi! Sormuksetkin on vielä sormessa (toisten lasten aikana turvotus oli valtava, mutta he ovatkin kesävauvoja.) Paino ei oo noussu ku +3 kg lähtöpainoon, vaikka syön 5 ateriaa päivässä ja joka välissä välipalaa ja herkkuja. Eipähän ainakaan tartte synnytyksen jälkeen ressata raskauskiloista, joita muuten kerty ekalla kerralla +25 ja tokallakin +23.. En tiiä onko siitä ollut hyötyä, että kudon paljon, koivet kohti kattoa ja suihkuttelen sellasta "viilentävää" jalkasuihketta koipiini useasti päivässä. Taidan uskoa itse siihen, että se ainakin osittain auttaa, ettei turvotusta oo niin paljon tullut.
Oon koittanu edelleen syödä paljon rautapitostaruokaa, (en onneksi kärsi ummetuksesta tai närästyksestä), mutta rautalääkkeen oton oon unohtanu (vahingossa) kokonaan. Torstaina on neuvola, joten siellä sit paljastuu et riittääkö pelkkä ruoka pitämään raudan korkeella, vai tartteeko vielä rautaa syödä. Syön ihan kaikkee. Suklaa ei säily kaapissa päivääkään, herkut muutenkin menee parempiin suihin aika nopeesti. Tyttö toi mulle omasta karkkivarastostaan eilen pari karkkia ja sano, et sä oot niin ihana. Purskahdin tietenkin itkuun. Liha on oikeestaan ainoa, mitä en edelleenkään pysty kunnolla edes maistamaan. Viikonloppuna tehtiin isille pihviateria, mutta mun pihvistä pystyin maistamaan kaksi palaa, sitten tuli jo melkein lähtö vessaan, ku alko niin ällöttää.. Lihan paistaminenkin oli urakka (mulla oli kaulaliina kiedottuna nenän ympäri, etten haistais sitä hajua) tuuletin oli täysillä ja koitin olla mahdollisimman vähän hellan ääressä.. Mies kehu ja tykkäs, hyvä niin..
Isi sai "Kelan"-kirjeen perjantaina postissa. Oli alkuun et mikä tää on.. Paketin ne sitten avas yhdessä tytön kanssa ja kyllä tais isi tykätä, kun hän hiukan herkistyi (ei todellakaan oo mikään herkkä tai näytä tunteitaan kovinkaan helpolla, saati sitten hössötä asioista, toisin kuin minä..) Lauantaina tehtiin isille ruokaa ja vietettiin päivä perheen kesken. Illalla kävi esikoisen kummitäti kylässä piiiitkästä aikaa (on aina ihana huomata, että tosi ystävät on aina tosiystäviä, sillä, vaikka välissä olikin taas monta kuukautta, on nähty viimeksi kesällä, he muutti pääkaupunkiin, niin puhetta ja asiaa riitti yhdelle illalle ihan kiitettävästi, hyvä ettei yön puolelle mennyt..) Sunnuntaina isi lähti aamulla lenkille ja me tehtiin sillä aikaa aamupala valmiiksi lasten kanssa. Sit yllärivierailulle mun porukoiden luokse, kera veljeni ja hänen tyttöystävänsä. Illasta sitten tuli miehen vanhemmat ja sisko ja veli käymään.. Oli niin vilskettä koko viikonloppu, että sekin saattoi olla syy siihen, ettei selkä oo lähtenyt sen imuroinnin jälkeen parantumaan, kun ei oo kerennyt paikallaan olemaan yhtään..
Ens viikonloppuna jatkuu meno. Pojalla on koko lauantai jalkapallopelejä, saas nähä miten poika jaksaa, kun eka peli oli klo. 12 ja viimenen 16.20, viisi peliä pitäs jaksaa pelata, eikä välissä oo pitkiä taukoja yhtään.. Ollaan luvattu vielä mennä mun porukoille viettää pikkujouluja, joten menee toi päivä ihan hallin ja porukoiden luona ravatessa (en aio olla koko aikaa siellä hallilla!) Saa sitten onneksi sen illan levähtää ja nauttia ruoasta.. Ei meinaa enää tää mamman jaksaminen olla ihan 100%, vaan pikkusen pitää himmailla jo ja ainakin yrittää ottaa iisimmin...
Rauhallista viikkoa Mammoille!
Näyttää siltä, että viikot vain lentävät ohitse ja olen vasta alkanut nauttimaan tästä mahan kasvatuksesta. Oon taas vaihteeksi ollut niin kipeä, että sängystä nousu on ollut yhtä tuskaa.. Piti mennä imuroimaan viikonloppuna, kun miehelle siitä ensin sen seittämän kertaa sanoin ja eihän se "kerennyt" kun oli tehtävä sitä ja tätä. Sit se kehtas tulla vielä kyselee tohon niskan taakse, että jaksanko mä imuroida? Teki mieli heittää pölyrätillä.. Tyttö sitten autto mua seisomalla mattojen päällä ja tarkistamalla lattialta ettei oo pieniä tavaroita (lähinnä pikku legoja, joita nuo on viime aikoina todella innokkaasti rakennelleet ja kuskanneet huoneista toisiin...) Illasta sitten se rehkiminen kostautui (täysjumi, puukkoiskut kyljessä, römsää jomottaa ja harkkasupparit), eikä vieläkään ole helpottanut.
Lapsilla on alkanu olemaan jotain käninää jokaisesta pienestäkin asiasta, ehkä hekin alkavat tajuamaan, että kohta jotain tapahtuu. Toisella on kauhea 5v uhma, tyttö on herkkä ku lumihiutale. Vähän ku jotain sanoo niin itkuun se pillahtaa, vaikkei tarkoita mitenkään loukata toista tai muutakaan. Auttaa se vielä todella paljon ja tulee syliin halia antamaan, mutta herkkä siitä on tullut kaiken muun suhteen. Pojalla taas on joku "raivotauti", kaikesta pitää huutaa, karjua, potkia ja paiskoa ovia. Koita se sitten saada aamuisin kouluun ku ei herää kelloon (mie en pääse kiipeemään sen parvisänkyyn herättämään) se ei vastaa mihinkään mitään ja sulkeutuu vain omaan huoneeseensa tai karkaa pihalle..
Mieskin ollut taas reissutöissä alkuviikot, joten yksin täällä oon koittanu jaksaa ja arkea pyörittää, omien voimavarojen mukaan.
Äitiysloma alkaa virallisesti n.2 viikon päästä, joulukuun ekana. Jouluun on vielä 6 viikkoa, eikä olla kyllä kauheesti sen eteen tehty mitään. Lapsille on pari pakettia kaapissa, mutta muuten aika ankeaa. Vaihdoin jouluverhot viime viikolla, jotta saisin sen tehtyä nyt kun vielä jotenkin pystyn kiipeilemään, tuli niin mahtava fiilis, varsinkin kun samaan aikaan alko satamaan lunta (joka tosin viikonloppuna suli taas pois.) Veljeni ilmoitti jo syyskuun puolella, että hän tulee jouluksi meille! Viikonloppuna vanhempani ilmoittivat, tai oikeastaan varovasti kysyivät, että voisivatkohan hekin tulla meille ja vietettäis sellanen rauhallinen joulu meillä. Se sopii mulle paremmin ku nenä päähän. Ei tartte ite ressata niin paljoo kaikesta! Ja lapsetkin saavat muuta ajateltavaa ku minut isoine mahoineni voivottelemaan. Tajusin, että joulusta on enää viikko siihen, kun meillä voi olla jo nyytti kainalossa. Sektioaika kun tullaan saamaan ehkä siihen vuoden alkuun (selviää sitten kuukauden päästä.)
Oon koittanu rentoutua ja ottaa iisisti. Kynttilöitä oon polttanu paljon ja nauttinut niiden tunnelmasta. Mahassa käy jatkuva mylläys, potkut, nyrkkeilyt ja tärinät, yöllä! Päiväsin meillä on todella rauhallista ja hiljaista. Maha ahistaa ihan törkeesti heti rintalastan alta, sillä pää pönöttää siinä heti. Jalat on välillä kyljissä, välillä tuntuu että ne tulee alakautta pihalle. Käsien heiluminen saa mahan tekemään aaltoliikkeitä ja välillä on niin ahistavan tuntuista, kun toinen kääntyilee: alkaa yksiössä olemaan ahdasta! Monena aamuna oon herännyt siihen, että toisesta kyljestä tulee kantapäitä ja toiselta puolelta pää, sit ku ite herää ja nousee ylös niin pää pomppaa ylös ja jalat kaivautuu alaspäin.
Pinna on itsellä TODELLA LYHYT! Hermostun ihan pienestä, varsinkin miehelle, en niinkään lapsille. Herkkyys on ihan kamalaa, mainoksetkin saa kyyneleet silmiin. Lasten halit ja "mä rakastan sua äiti"-saa kyyneleet ihan noroina vuotamaan.. Muutamana yönä on ollut suonenvetoja jaloissa, mutta kunnon turvotusta ei oo tullut vielä ollenkaan, onneksi! Sormuksetkin on vielä sormessa (toisten lasten aikana turvotus oli valtava, mutta he ovatkin kesävauvoja.) Paino ei oo noussu ku +3 kg lähtöpainoon, vaikka syön 5 ateriaa päivässä ja joka välissä välipalaa ja herkkuja. Eipähän ainakaan tartte synnytyksen jälkeen ressata raskauskiloista, joita muuten kerty ekalla kerralla +25 ja tokallakin +23.. En tiiä onko siitä ollut hyötyä, että kudon paljon, koivet kohti kattoa ja suihkuttelen sellasta "viilentävää" jalkasuihketta koipiini useasti päivässä. Taidan uskoa itse siihen, että se ainakin osittain auttaa, ettei turvotusta oo niin paljon tullut.
Oon koittanu edelleen syödä paljon rautapitostaruokaa, (en onneksi kärsi ummetuksesta tai närästyksestä), mutta rautalääkkeen oton oon unohtanu (vahingossa) kokonaan. Torstaina on neuvola, joten siellä sit paljastuu et riittääkö pelkkä ruoka pitämään raudan korkeella, vai tartteeko vielä rautaa syödä. Syön ihan kaikkee. Suklaa ei säily kaapissa päivääkään, herkut muutenkin menee parempiin suihin aika nopeesti. Tyttö toi mulle omasta karkkivarastostaan eilen pari karkkia ja sano, et sä oot niin ihana. Purskahdin tietenkin itkuun. Liha on oikeestaan ainoa, mitä en edelleenkään pysty kunnolla edes maistamaan. Viikonloppuna tehtiin isille pihviateria, mutta mun pihvistä pystyin maistamaan kaksi palaa, sitten tuli jo melkein lähtö vessaan, ku alko niin ällöttää.. Lihan paistaminenkin oli urakka (mulla oli kaulaliina kiedottuna nenän ympäri, etten haistais sitä hajua) tuuletin oli täysillä ja koitin olla mahdollisimman vähän hellan ääressä.. Mies kehu ja tykkäs, hyvä niin..
Isi sai "Kelan"-kirjeen perjantaina postissa. Oli alkuun et mikä tää on.. Paketin ne sitten avas yhdessä tytön kanssa ja kyllä tais isi tykätä, kun hän hiukan herkistyi (ei todellakaan oo mikään herkkä tai näytä tunteitaan kovinkaan helpolla, saati sitten hössötä asioista, toisin kuin minä..) Lauantaina tehtiin isille ruokaa ja vietettiin päivä perheen kesken. Illalla kävi esikoisen kummitäti kylässä piiiitkästä aikaa (on aina ihana huomata, että tosi ystävät on aina tosiystäviä, sillä, vaikka välissä olikin taas monta kuukautta, on nähty viimeksi kesällä, he muutti pääkaupunkiin, niin puhetta ja asiaa riitti yhdelle illalle ihan kiitettävästi, hyvä ettei yön puolelle mennyt..) Sunnuntaina isi lähti aamulla lenkille ja me tehtiin sillä aikaa aamupala valmiiksi lasten kanssa. Sit yllärivierailulle mun porukoiden luokse, kera veljeni ja hänen tyttöystävänsä. Illasta sitten tuli miehen vanhemmat ja sisko ja veli käymään.. Oli niin vilskettä koko viikonloppu, että sekin saattoi olla syy siihen, ettei selkä oo lähtenyt sen imuroinnin jälkeen parantumaan, kun ei oo kerennyt paikallaan olemaan yhtään..
Ens viikonloppuna jatkuu meno. Pojalla on koko lauantai jalkapallopelejä, saas nähä miten poika jaksaa, kun eka peli oli klo. 12 ja viimenen 16.20, viisi peliä pitäs jaksaa pelata, eikä välissä oo pitkiä taukoja yhtään.. Ollaan luvattu vielä mennä mun porukoille viettää pikkujouluja, joten menee toi päivä ihan hallin ja porukoiden luona ravatessa (en aio olla koko aikaa siellä hallilla!) Saa sitten onneksi sen illan levähtää ja nauttia ruoasta.. Ei meinaa enää tää mamman jaksaminen olla ihan 100%, vaan pikkusen pitää himmailla jo ja ainakin yrittää ottaa iisimmin...
Rauhallista viikkoa Mammoille!
tiistai 6. marraskuuta 2012
Ultra ja lääkärikäynti takana
Käynnillä vain katsottiin ultralla, että onko vauva koonsa puolesta viikkoja vastaava.
Vauva vastaa viikkoja 30+, eli olisi vain muutaman päivän pienempi.
Painoarvio oli 1500g ja syntymäpainoksi arvioi n. 3300g (jonka toisetkin lapset ovat syntyessään painaneet, vaikka sf-mitta onkin ollut suurempi ja äiti kerryttänyt reippaat +20kg..)
Pikku-patonki viihtyy perätilassa ja ekaa kertaa kuulin, että se voi johtua kohdun muodosta.
Enkä minä itsekään ole mikään jättiläinen, joten pitäähän vauvankin sopeutua minun kokooni..
Patonki ei suotunut suoristamaan jalkojaan vaan piti ne visusti myttyrällä, joten ei päästy kurkkaamaan onko tyttö kasvattanut palleja..
Kaikki siis hyvin ja hyvillä mielin sitten jatketaan taas arkea.
Isi on ollut reissussa taas koko alku viikon, joten aateltiin yllättää se kakulla kun huomenna palaa. Jää sitten viikonloppuun enää vain papalle vietävän kakun teko..
Täytyy koittaa keksiä miten saan sujautettua ton kela-kuoren sitten pe muun postin joukkoon, kun isi-mies on kotona vapaapäivällä perjantain. Hätä keinot keksii, meneehän se sitten hätätapauksessa vaikka "unohtelun" piikkiin ja annetaan viikonloppuna, kun siltä näyttää.. Lapset oottaa jo innolla mitä isi sanookaan meiän väsäämästä isyyspakkauksesta, mahtaakohan se yllättyä ihan kunnolla..
Vauva vastaa viikkoja 30+, eli olisi vain muutaman päivän pienempi.
Painoarvio oli 1500g ja syntymäpainoksi arvioi n. 3300g (jonka toisetkin lapset ovat syntyessään painaneet, vaikka sf-mitta onkin ollut suurempi ja äiti kerryttänyt reippaat +20kg..)
Pikku-patonki viihtyy perätilassa ja ekaa kertaa kuulin, että se voi johtua kohdun muodosta.
Enkä minä itsekään ole mikään jättiläinen, joten pitäähän vauvankin sopeutua minun kokooni..
Patonki ei suotunut suoristamaan jalkojaan vaan piti ne visusti myttyrällä, joten ei päästy kurkkaamaan onko tyttö kasvattanut palleja..
Kaikki siis hyvin ja hyvillä mielin sitten jatketaan taas arkea.
Isi on ollut reissussa taas koko alku viikon, joten aateltiin yllättää se kakulla kun huomenna palaa. Jää sitten viikonloppuun enää vain papalle vietävän kakun teko..
Täytyy koittaa keksiä miten saan sujautettua ton kela-kuoren sitten pe muun postin joukkoon, kun isi-mies on kotona vapaapäivällä perjantain. Hätä keinot keksii, meneehän se sitten hätätapauksessa vaikka "unohtelun" piikkiin ja annetaan viikonloppuna, kun siltä näyttää.. Lapset oottaa jo innolla mitä isi sanookaan meiän väsäämästä isyyspakkauksesta, mahtaakohan se yllättyä ihan kunnolla..
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Nimi
Mulla on ollut pitkä lista nimiä tulevalle vauvalle.
Miehen mielipidettä on myös kysytty,
hän on mielipiteensä sanonut ja kuten edellistenkin lasten kohdalla se
"viimeinen" sana on silti ollut minulla.
Niistä reilusta kymmestä on tässä kuukausien saatossa karsittu osa pois.
On ollut lista etunimistä, joista tykkään
ja erikseen nimistä, jotka sopisi toiseksi nimeksi.
Kolmas nimi tulee olemaan Wilhelmiina,
koska vauva tulee syntymään äitini ja mummoni
(nukkukoon rauhassa mullassa maan)
syntymäpäivän aikoihin niin tahdon kunnioittaa antamalla hänen nimensä vauvalle.
Toinen nimi muotoutui sattumalta ja emme osanneet enää sitä miksikään muuksi vaihtaa.
Etunimestä kävimme pienen keskustelun ja kolmesta vaihtoehdosta
yksi tuntuu olevan se joka miellyttää eniten.
Päätimme tänään tulevan tyttäremme nimen.
Meillä on tosin vielä varanimi listalla, jos tyttömme ei näytäkää nimeltään.
(myös pojan nimi on varastossa, mikäli tyttömme saakin pallit tässä vielä ennen syntymäänsä)
Kaikilla lapsilla on viisi kirjaiminen nimi.
Sattumaa.
***
Jessen nimen näin unessani ennen kuin poika syntyi.
Se miellytti meitä kumpaakin ja se jäi ainoaksi vaihtoehdoksi, muut
eivät edes kuulostaneet saati näyttäneet pojaltamme.
Toinen nimi tulee isältään.
Kolmannen nimen olisin tahtonut, muttemme päässeet yhteisymmärrykseen
ennen kastepäivää joten se jäi kokonaan sitten laittamatta.
Jesse – Kreikan Iisain. Kuin erämään hiljaisuus hiihskumaton, erittäin uskollinen ystävä on. Määrätietoinen.
***
Tytön nimi oli vaikeampi.
Olisin tahtonut nimeksi Kia, mutta miehen mieleen tuli vain automerkki,
tyttö sai sen toiseksi nimekseen kuitenkin, kahdella iillä.
En tahtonut omaa toista nimeäni tytölle, mutta jostain sitten eteeni tuli nimi,
jossa oma nimeni oli mukana, se sopi mielestämme tytölle.
Etunimen historiaa en osaa edes kertoa.
Se vain pomppasi joka kerta kalenterin nimilistaa selatessani silmiin ja alkoi miellyttää
se miellytti myös miestä, joten sen kummempaa miettimistä tyttö sai nimekseen Pinja.
Pinja - Puu, pitkäikäisyyden vertauskuva. Jalosukuinen kuin perhonen, joka auringossa lepäilee. Valoisa persoona.
torstai 1. marraskuuta 2012
rv 29
 |
| Rantapalloni mun.. |
 |
| no jooh, 29+6.. täytyy laittaa uus kuva kun saan sen kamerasta koneelle asti.. |
perjantai 26. lokakuuta 2012
Uusinta mittaus..
Sf-mitta ei ollu kuulemma kasvanu tarpeeksi lääkärin mukaan..
Uusinta mitta otettiin eilen. Mitta oli kuitenkin neuvola tädin mukaan kasvanut, ei ollut huolissaan asian suhteen, mutta koska lääkäri oli erikseen kirjoittanut, että olisi asia vielä hyvä tarkistaa ultrassa (että vauva on kasvanut/kaikki on hyvin) niin neuvolan täti varas saman tien sit ajan tk:n lääkärille ja ultraan, kun sattui olemaan parin viikon sisään vapaita aikoja. Saadaan sit ainakin varmistus kunnolla, että kaikki on kunnossa ja päästäänpä näkee pikkunen patonki vielä.. Samalla nähdään et miten päin se siellä viihtyy, osaapahan sit taas paremmin itekin sanoo et tuo kova on pää ja tuo peppu.. Nyt ne tuntuu toinen oikeassa ja toinen vasemmassa kyljessä..
Uusinta mitta otettiin eilen. Mitta oli kuitenkin neuvola tädin mukaan kasvanut, ei ollut huolissaan asian suhteen, mutta koska lääkäri oli erikseen kirjoittanut, että olisi asia vielä hyvä tarkistaa ultrassa (että vauva on kasvanut/kaikki on hyvin) niin neuvolan täti varas saman tien sit ajan tk:n lääkärille ja ultraan, kun sattui olemaan parin viikon sisään vapaita aikoja. Saadaan sit ainakin varmistus kunnolla, että kaikki on kunnossa ja päästäänpä näkee pikkunen patonki vielä.. Samalla nähdään et miten päin se siellä viihtyy, osaapahan sit taas paremmin itekin sanoo et tuo kova on pää ja tuo peppu.. Nyt ne tuntuu toinen oikeassa ja toinen vasemmassa kyljessä..
Tänäänkin maa oli aivan valkoinen, jo kolmatta kertaa tällä viikolla!
Tässä vielä jännätään että pääseekö isi kotiin, kun työautossaan on vielä kesärenkaat ja matkan viimeiset pari kilsaa on ylämäkeä, sohjoa ja lunta..
Talvi tulee, talven mukana matka joulua kohti alkaa
(tänään tein porkkana-bataatti- ja lanttulaatikot valmiiksi pakkaseen odottamaan..)
On aikomuksena tehdä mahdollisimman paljon jo etukäteen, jottei sitten tartte jouluna ressata!
Joulun lähestyessä myös matka mahan kasvatuksessa käy vähiin.
10 viikon päästä meillä on jo nyytti sylissä!
AIVAN IHANAA!!
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Rv 28
Ei se kuulemma ole mittauksen mukaan kasvanu yhtään, mutta miltäs se kuvissa näyttää??
Mahan uusin nimitys on pikku-patonki. Se jäi lasten mieleen kun luin jostain raskausviikko kohdasta (olikohan jo viikolla 26 tai 27), että tällä viikolla vauva on noin puolikkaan patongin mittainen..
Nyt molemmat puhuu patongista ja kyselee miten päin patonki on.. Ei hätää, patonkia ei lapsen nimeksi kuitenkaan väännetä..
Huomenna sittne mittauttaa mahan kokoa uudestaa, jos ei oo mittaa nvl tädin mukaan tullu lisää niin sit eessä on ultraus ja varmistus, että pikku-patonki siellä kasvaa.. Ja että miten päin siellä sitten ollaankaan. Epäilen ite et siellä pyöritään ihan kärrynpyöränä miten sattuu, sillä hetkittäin tuntee ihan selvästi että potkut tulee oikeaan kylkeen, mutta jotain muuta työntyy (käden/pää) vasempaan kylkeen. Hetkittäin potkut tulee edelleen suoraan alaspäin ja silloin rintalastan alla tuntuu ihan selvä pää. Muutaman kerran olen vain tuntenut potkuja kylkiluissa tai ylempänä, edelleen pääsääntöisesti potkut tulee kaikki suoraan alas tai kylkiä alemmas sivuille..
Kaveri on vilkas liikkeissään ja möyrintää tuntuu aika ajoin. Enää ei pysty sanomaan tiettyjä aikoja, jolloin möyryää, kuten viikko sitten, mutta liikkeet on silti voimistuneet ja välillä ihan sattuu kun toinen heittää volttia.
Selkä on vielä mukana ja yhtenä kappaleena. Nivusen kipu on osittain helpottanut, mutta palaa aina silloin tällöin muistuttamaan itsestään, ettei aioa helpotta luovuttaa. Selkä taas on hetkittäin niin hyvä, että kävelen jopa ilman vaappumista, jalkakin tulee mukana. Toisinaan sängystä ei päästä ylös ja sohvalta nousu on valtavan tuskan ja punnertamisen takana. Ähinää, puhinaa ja puuskutusta kuuluu jatkuvasti, mies jo vitsaili etten voi tulla leikkii piilosta lasten kanssa, kun ne kuulee jo kaukaa missä oon tai mihin oon menossa.. Ähinä-puhina tosin osittain johtuu siitä, että päällä on nuhan poikasta, joka verotta hiukan energiaa ja voimia. Olen ylpeä itsestäni, jos saan päivän aikana edes jotain tehtyä, tosin usein se kostautuu sitten illalla, kun istahdan sohvalle. Tuolissa istuminen on tuskaa, selkä ei kestä istumista tällä hetkellä ollenkaan, ruoankin oon syöny pari päivää seisaaltaa, kun jostain syystä toi kovalla tuolilla istuminen alkaa sattumaan heti..
Mahan uusin nimitys on pikku-patonki. Se jäi lasten mieleen kun luin jostain raskausviikko kohdasta (olikohan jo viikolla 26 tai 27), että tällä viikolla vauva on noin puolikkaan patongin mittainen..
Nyt molemmat puhuu patongista ja kyselee miten päin patonki on.. Ei hätää, patonkia ei lapsen nimeksi kuitenkaan väännetä..
 |
| rv 28+4 |
 |
| rv 28+5 |
Kaveri on vilkas liikkeissään ja möyrintää tuntuu aika ajoin. Enää ei pysty sanomaan tiettyjä aikoja, jolloin möyryää, kuten viikko sitten, mutta liikkeet on silti voimistuneet ja välillä ihan sattuu kun toinen heittää volttia.
Selkä on vielä mukana ja yhtenä kappaleena. Nivusen kipu on osittain helpottanut, mutta palaa aina silloin tällöin muistuttamaan itsestään, ettei aioa helpotta luovuttaa. Selkä taas on hetkittäin niin hyvä, että kävelen jopa ilman vaappumista, jalkakin tulee mukana. Toisinaan sängystä ei päästä ylös ja sohvalta nousu on valtavan tuskan ja punnertamisen takana. Ähinää, puhinaa ja puuskutusta kuuluu jatkuvasti, mies jo vitsaili etten voi tulla leikkii piilosta lasten kanssa, kun ne kuulee jo kaukaa missä oon tai mihin oon menossa.. Ähinä-puhina tosin osittain johtuu siitä, että päällä on nuhan poikasta, joka verotta hiukan energiaa ja voimia. Olen ylpeä itsestäni, jos saan päivän aikana edes jotain tehtyä, tosin usein se kostautuu sitten illalla, kun istahdan sohvalle. Tuolissa istuminen on tuskaa, selkä ei kestä istumista tällä hetkellä ollenkaan, ruoankin oon syöny pari päivää seisaaltaa, kun jostain syystä toi kovalla tuolilla istuminen alkaa sattumaan heti..
..pysähtyykö aika..?
Maalla on niin hiljaista..
Kun katsoo ikkunasta pihalle ja vastassa on ensin kirkas ja kylmä syksyinen aamu,
voiko odottaa tai edes olettaa, että hetkeä myöhemmin tuo kirkkaus on peittynyt sakeaan sumuun?
Tuvassa on vain pienet jouluvalot päällä, keittiössä talon isäntä keittää aamupuuroa ja kahvin tuoksu leijailee makuukamariin. Tuuli ulisee lattialankkujen välissä ja lämpölaite puskee lämmintä ilmaa sisälle.
Maalla eletään oikeasti hetkessä. Ei ole kiire mihinkään, ollaan vaan tässä ja nyt, niin kuvittelin itse.
Mies ja hänen perheensä on erimaata: aamulla pitää nousta aikasin, hommat alkaa heti herättyä ja pihalla pitää olla touhuamassa vähintään puolet päivästä. He ovat tottuneet kiireiseen maalaiselämään.
Ei tällaisessä maisemassa voi pitää kiirettä.. Sielun on annettava levätä. Masu-asukki rauhottui ja keuhkot täyttyivät raikkaasta ja puhtaasta ilmasta. Oli pakko vain olla hetki paikallaan ja kuunnella lintujen viserrystä lähipuissa. Ei tällaistä hetkeä saa kotona, vaikkei me ihan kaupungissa asutakaan, naapuri on silti ihan vieressä, ei tietoakaan täydellisestä rauhasta, hiljaisuudesta tai miettimistä että onko aika pysähtynyt, kun puun lehtikään ei värähdä..
Jo vuosia sitten tästä navetasta ovat eläimet lähteneet. Sillon ennen piha täyttyi eläinten äänistä, touhuavista lapsista ja kiireen keskellä juoksevista talon isännistä. Pihalla on hiljaista, sillä vahtikoirakin sai pari vuotta sitten paremman paikan reunan tuolta puolen. Vanha navetta seisoo silti ylväänä paikallaan. Maali rapiseen nurkissa, ovet harmaantuvat ja ikkunoissa on enemmän hämähäkin seittejä kuin päivän valoa.
Vanha talo seisoo vielä paikallaan.
Vintille ei ole enää mitään asiaa, lattia ei kestä kävelyä, mikäli siellä sellainen vielä paikoillaan on.
Nurkista vetää, kuisti on kolkko ja kylmä. Lämmintä vettä ei tule sisälle ja saunan virkaa toimittaa löylyhuone navetan perällä.
Autuaat 100 vuotta talo on silti palvellut perheitä useassa polvessa ja kuullut jos jonkin moista.
En enää tiedä monesko sukupolvi on menossa, mutta tällä hetkellä talossa elää silti sopuisasti kolme eri sukupolvea. Lapset ovat alkaneet pelkäämään taloa. Tuulen ujellus on pelottavaa yöllä. Hiirien juokseminen seinien välissä saa vetäisemään peittoa korkeemmalle korviin ja pikku hiljaa alkaa seinät notkumaan vanhuuttaan, lattia laineilee epätasaisuudesta ja mitään ei kannata enää edes koittaa korjata, sillä jos yhteen koskee, voi pian koko talon romahtaa.. Vanhassa on tosin se oma viehätys, jos sellaisesta tykkää.. Minä hieman vierestan tätä käsitystä, vielä 10v mukana olon jälkeenkin.
Miehen vanhemmat asuvat täällä vielä, mutta on pakko ollut heitäkin jo pehmittää ajatukseen, että joskus on ehkä lähdettävä. Talvet ovat ankaria, lumitöitä on paljon ja lämpimän veden puute sisällä on vain yksi ongelma muiden joukossa. Saunan lämmitys navessa alkaa käydä appiukolle kerta toisen jälkeen vaikeammaksi ja suuri talo alkaa olla liian iso kahdelle ihmiselle. Appiukkokaan ei enää ole mikään nuoripojjan kloppi vaan aikamies jo, yli seitsenkymppinen.
Ehkä toiset vain tottuvat ajatukseen, että täällä on synnytty ja tänne kuollaan.
Niin kuin ennen vanhaan.
En usko, että appiukkoa saadaan lapsuuden kodistaan muuttamaan mihinkään.
Meiän lapset on vasta pieniä, mutta heillä on takanaan jo useita muuttoja, eri paikkoja, uusia ystäviä
ja meillä vanhempina ei ole sitä käsitystä, että tässä asutaan sitten loppuun asti.
Mennään hetken mukaan, sinne minne tuuli kuljettaa ja eletään sen mukaan kun hyvältä tuntuu..
... joskus hiljaisuus painaa tämänkin oven viimeisen kerran kiinni...
... Sitten kun aika pysähtyy ja kaikki tämä jää taakse..
... Sitten kun sen oikea aika on..
Että oma koti on kullan kallis..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Seuraa Hipsulaa:
