Mies sai kipsin tänään jalkaansa ja kotiutui.
Ainakin 2 kuukautta sairaslomaa, näin alkuun ja sitten ties miten kauan kestää, että jalka on taas työkuntoinen..
Mies ei koskaa ole paikallaan, vaan aina liikkumassa, touhuamassa ja pelmuamassa lasten kanssa, joten voin jo nyt sanoa, että seuraavista 2 kuukadesta tulee niin henkisesti, että psyykkisesti raskaista sekä miehelle, että minulle. Kesäloma reissut on alustavasti jo peruttu, ei tuolla jalalla autoa ajeta, joten me pysytään aika lailla kotona tämä kesä..
Tärkeintä on se, että mies pitää pakottaa olemaan paikoillaan ja ottamaan rennosti ainakin seuraavat 3 viikkoa (, kun jalkaan ei saa varata painoa yhtään!) Mutta raskasta tulee olemaan. Mies tahtoisi jo liikkumaan, maattuaan monta päivää sairaalassa neljän seinän sisällä, mutta liikkeelle kun ei saa lähteä. Olen iskenyt sille vauvaa syliin joka kerta kun halu liikkumaan herää, silloin se ei voi köpötellä sauvoillaan ympäri taloa tyhjän panttina. En tiiä kummalla kärähtää kuuppa ensin. Itsellä kiristää jo: pyykit huutaa koneessa, tiskit tiskialtaassa, petivaatteet on laittamatta ja matotkin pitäis hakee sisälle.. Kiroan itseäni, miksi piti kaikki mahduttaa yhteen päivään? Oli vain pakko saada koti siistiksi.. Osaako tästä nyt nauttia?
JO pelkästään se, että toinen makaa sohvalla eikä pysty tekee mitään on minulle vaikeaa, sillä tähän asti (10 yhteiselon aikana) olemme jakaneeet kotityöt ja lastenhoidon sopuisasti.. Nyt kaikki kasaantuu minulle.. Ja vaikka tiedän, että toisen on pysyttävä siellä sohvalla niin se silti pistää kiristämään korvien välissä. Vastuu arjesta on kokonaan minulla, toinen ei voi olla apuna yhtään. Ei voi osallistua arjen pyörittämiseen täysillä.
Imurointi, ah tuo kotitöistä vihatuin, en kestä imurointia yhtään, mä niin inhoon sitä! Tänään tartuin imuriin, (en muista milloin viimeksi olen siihen koskenut, en montaa kertaa tässä talossa,) mutta vieläkin pinna on kireellä ja ärsyttää...
Naapurit ja suku on ollut huolissaan pärjäämisestämme enemmän ku me itse.
Arjenhan tässä pyörittää siinä missä ennenkin: kotonahan tässä on oltu lasten kanssa jo kohta 8v, joten normiarki sujuu, haasteen siihen heittää nyt tuo yksi isompi hoidettava, jota pitää monessakin asiassa palvella..
Ainoat kaksi asiaa mihin nyt oon keksiny et tarttetaan apua on mm. kaupassa käynti ja ruohonleikkuu.. En aja autoa, joten set uo pienen lisähaasteen, mutta sekä naapurit, että täällä asuva suku on ollut avokätisiä ja ojentaneet auttavaa kättä mm. kyydillä..
Ruohonleikkuun haaste on se, että leikkuri on vielä ullakolla, josta en sitä ulos saa itse.. enkä osaa kyllä sitä käyttääkään.. :)
Ehkä tää arki tästä palaa uomiinsa, kunhan päästään kunnolla arkeen kiinni.. Nyt mennään ja nautitaan yhdessä olosta ja siitä, ettei pahemmin käynyt!
unettomista öistä pitää vauva edelleen huolen, näyttäis tulevan jo neljäs yö, kun äiti ei nuku: ilta huudetaan, yö valvotaan.. En tiedä mikä mun vauvaani vaivaa, vaikuttaako tämä mun ressi siihenkin. Maidontulo ainakin loppui kuin seinään, siitä piti huolen unettomat yöt, syömättömät päivät ja jatkuva ressi toisen voinnista!
