torstai 9. huhtikuuta 2015

Hoitolasten huoneen esittelyä..

Olipa tässä nyt ylimääräistä aikaakin "sairaslomalla" ollessa, joten siivosin leikkihuoneen kaapit lattiasta kattoon ja tavaraa lähti säkkeihin runsaasti.. Tulipa siinä samalla sitten käytyä viereinen liinavaatekaappikin läpi niin että lopulta sitten päädyinkin siihen, että iskin kaikki omassa käytössä olevat liinavaatteet, pyyhkeet, verhot ja pöytäliinat samaan kaappiin ja työ-käytössä olevat kamat toiseen kaappiin. Osa kuvista on kyllä jo varmaan tuttuja, aikasemmista "perhepäivähoitopaikkaan" liittyvistä postauksista

Meillä on paljon väriä, paljon kamaa ja ihania likkoja leikkimässä.. 

Samalla pikkusen järjestys muuttui, niin että on enemmän tilaa leikkiä..

Ovelta kun kattelee niin näkymä on hyvin pitkälle tämä. Ikkunan alla on sohva, joka kaipaa edelleen uutta päiväpeittoa, mutta kun en vain ole vielä mieleistäni löytänyt..  Ikean korkea kallax-hylly on kaadettu lattialle, jotta lapsetkin ylettyy leluihin. Laatikoissa on kuvat, jotka kertovat mitä ne sisältävät.. Pöydän ja tuolin jalat on suojattu parittomilla/pienillä sukilla, jottei lattiaan tule naarmuja. Hellan alla on laatikollinen keittiöön ja kotileikkeihin liittyviä juttuja: kattiloita, koreja, harjoja, kaulimia, kassakone  jne ja ruokajutut sitten taas on tuossa vihreä-puna-keltaisessa laatikostossa.. (jonka voi sitten kokkailujen ajaksi nostaa lattialle, että on paremmin hollilla kaikki..) Sieltäkin löytyy vaikka ja mitä! Meillä nänä tykkää leikkiä kotia ja nämä on kaikista eniten esillä leikeissä, aina! Joka päivä!

Noissa mustista laatikoista sitten löytyy mm. kirjoja, palikoita, junarata, pikku eläintä/ukkoa/ponia, nuken vaatteita ja viheästä korista, hyllyn päältä löytyy kasseja ja käsilaukkuja..  Sohvan alla on laatikoissa autot ja legot. Pöydän takana oleva penkki kätkee alleen pieniä kuvakirjoja.  Musta laatikko sohvan vieressä taas kätkee sisäänsä pehmoleluja..


Ylinkuva on siis suoraan ovelta otettuna, sanoisin että väriä ja virikkeitä ei ainakaan meiän päivistä puutu.. Ah, miten ihanaa! Mua niin risoo ja ahistaa huoneet, joissa on kaikki mustaa-valkoista, miten siellä muka lapsi oppii värit tai löytää virikkeitä / aistiärsykkeitä?

 Ruuhka nurkassa on tällä hetkellä teltta tukkimassa tilaa, koska "normaalisti" telttaa pidetään tuossa oven ulkopuolella eteisessä, jotta on hiukan enemmän tilaa leikkiä siellä.. Nyt vaan loman ajaksi se on nostetu nurkkaan.  Tuossa nurkassa on vaunujen ja vauvan sängyn paikka ja tuo lelukori mahtuu sinne myös (se sisältääkin likoille sellasen aarreaitan, ettei uskokkaan kun sitä innoissaan kaivavat: mekkoja, hameita, vaatteita, kenkiä ;) "pikkuäiditkin" tarttee vaatteita kun lähtevät ajelulle vauvojen kanssa..)



Kaapista löytyi seinille lisää kuvia, jotka olivat olleet  säilössä jo pidempään.. Nyt ei huoneessa enää kaiu. Vain tuo ruskea puun karahka kaipaa kohta pikaisesti jotain piristettä, kun siinä olleet lumihiutaleet revin jo pois.. Talvi saa nyt jo väistyä!

"aamupiiriä", meillä on kaapin ovissa muutamia kuvia, joita käydään läpi aamupäivisin. Kalenterissa oli jääny väärä päivämäärä (kuva kun on otettu jo tuolloin.. :D ), mutta sekin on kyllä vaihtunut jo oikeaan. Päivät on erivärisiä  (ne tosin nyt puuttuu kuvasta, kun oli tuossa kontaktointi hetki juuri menossa, kun tein uudet vanhojen tilalle..) Ne on esillä niin että lapsikin näkee missä kohtaa viikkoa ollaan menossa, kun aina se päivä puuttuu rivistä.

Lisätään sitten tuonne myös kuvakortteina ne asiat, joita tänään on tarkoitus tehdä. (esim. puistoretki, hiihdetään, askarrellaan, leivotaan, jumpataan)  tms.. Mutta riippuu aivan täysin päivästä mitä milloinkin tehdään, joskus vaan ei voi jotakin asiaa tehdä juuri sinä päivänä kun olet sen suunnitellut tekeväsi..  Olettahan kuulleet 2v uhmasta? Näitä kun oli neljä, niin tuota, suunnitelmat välillä muuttuu!!

Ruokakuvat ja sääkuvat käydään läpi aamulla.
Vieressä on myös vuodenaikakello, joka näyttää milloin vuoden aika vaihtuu ja isompi kuva on valittu lasten kanssa sillä periaatteella että ollaan tutkittu muutamia vuodenaikaan liittyviä kuvia mikä tällä hetkellä näyttäisi eniten tältä viikolta.. Nyt oli punatulkku.

Päivärytmikin on esillä, se on tärkeä ollut ainakin silloin kuin hoidossa on lapsi joka kaipaa kotia tai hoidossa olo on alkuun tuntunut vaikealta.  Tästä pystytään yhdessä katsomaan missä kohdin mennään ja missä kohdin äiti/isä tulee hakemaan.

Huoneen ovessa aurinko huutelee "me leikitään täällä" ja puun juurella istuu uudet nimikortit.
(nämä kaksi nyt vain mallina tässä).. Talvella oli lumihiutalee, syksyllä käden kuvista lehdet, nyt pääsiäistä odottavat puput, sitten varmaan kukkia, perhosia tms kesäksi.. eikö?

Hah. sitten se syy miksi oikein aloin siivoamaan oli tämä kaappi.. Joka nyt on kylläkin siivottu, muttei siitä vaan voinut ottaa kuvaa etukäteen! :D

Alahyllyllä on kirjoja (esillä on nyt vain kovakantisia, kun yksi hoitolapsi tykkää repiä sivut irti, jos käsiinsä jonkun kirjan saa..)  Näitä sitten lueskellaan yhdessä. Seuraavalla sivulla on muutamia leluja "säilössä"  (mm. parkkitalo, kun ei nuo tytöt sillä oikein välitä leikkiä) Vaihdellaan sitten aika-ajoin. SItten onkin kaksi hyllyä, joissa toisella on kynät ja paperit ja toisella muut askartelutarvikkeet. Sekä mun kirjat: laulu/leikkikiejat, joita kuunnellaan ja leikitään yhdessä, satukirjat, joita luen päiväunilla ja takana sitten askarteluidea kansioni sekä muutamia muita vuodenaikoihin liittyviä asioita. Hyllyllä on myös kalenteriin liittyvät kortit.. Ylähyllyllä sitten taas on kaikki petivaatteet, peitot, tyynyt, käsipyyhkeet, pöytäliinat tuohon pikkupöydälle jne. 


Oliskoha tässä nyt taas vähäksi aikaa esitelty mun työympäristöä.. :)


Nyt vaan innokkaana oottelen että tulisipa taas jo maanantai ja pääsisi taas töiden pariin.. Paljon kaikkea kivaa on luvassa ja ihanaa kun kevätkin on jo näin pitkällä ja ja ja...

.... Tosin muutoksia ryhmässä on taas tässä viimeisten kuukausien aikana tapahtunut, joten uutta arkea pukkaa kevääksi taas.. Innolla odotellaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hipsula kiittää kommenteista!

Seuraa Hipsulaa: